Monterey, California 3.1.2009

Tervehdys!

Aamulla tutustuimme vihdoinkin hotellin kulmalla olleeseen IHOPiin. IHOP on International House Of Pancakes. Siellä tarjoillaan paljon muutakin kuin pancakeseja. Itse asiassa paikallinen pancake on sellainen paksu, pehmeä lättymainen juttu ja crepes on meikäläinen lätty. Aamun annos oli niin iso, etta Juhanikin joutui taas heittämään pyyhkeen kehiin.

Olemme tänään päässeet San Franciscosta muutaman sata kilometriä etelään, Montereyn kaupunkiin. Törmattiin matkan varrella yhteen shoppingkeskukseen (taas) ja käytiin pikaisesti sisällä. Ja muutamaa tuntia myöhemmin jatkoimme matkaa. Emme ole viela juurikaan tutustuneet Montereyn elämään, kun ulkona on pimeetä. Maisemien arviointi on pikkusen haastavaa.

Mulla on nyt ihan kiitettävä flunssa ja päätimmekin tossa matkalla mennä kunnon hotelliin yöksi, ettei tarvii enää missaan tornadojen testilabrassa nukkua. Tultiin Hiltoniin kysymään mitä maksaa ja päätettiin jäädä yöksi. Yön hinta on noin 130 dollaria, mikä ei ole ollenkaan paha, kun vertaa Suomen hintoihin.

Käytiin tapojemme mukaisesti rautakaupassa tossa jokin aika sitten (ei ostettu mitään). On valikoimat vähän erilaisia kuin meillä. Kokolattiamattoja oli beigen värisenä noin 15 eri savyä (sama nukanpituus ja kudontatyyli). Ihasteltiin myös paikallisia pesukoneita (kirkkaan vihreitä ja kirkkaan punaisia).

Me ollaan muuten kuunneltu koko matka country kanavia. Niistä tulee loistavaa musiikkia eli kantria. En edes tiennyt kuinka hauskoja sanoituksia kappaleilla on: ’Lord loves a drinking man. I hear that he can turn water to wine. Any man who can do that is a good friend of mine.’ ja avioeroon kannattaa ottaa realistinen kanta: ’It’s cheaper to keep her, than let her go. I just can’t seem to say goodbye to half of everything I own’. Ostettiin Virgin recordsilta muutama kantrilevy ja Disturped (Vesa saa lainata, jos haluaa).

Eipä tassa muuta. Käytettiin hyväksemme Hiltonin ilmaista nettiyhteyttä, kiitos Hilton.

Vielä muutama päivän mietelause:

You might be a redneck, if…

– you think that watching professional wrestling is foreplay

– you take a sixpack cooler to church

– you think that three primary colours are John Deere green, Ford blue and primer grey

Palaamme taas asiaan. Kotiudumme muuten jo keskiviikkona 7.1. (tai jotain).

Anne ja Juhani

PS Pekka! Lompakko leveeks. Calvin Kleinilla oli asiaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s