Tänään oli taas säätiedotuksen mukaan sateista, mutta emme huomanneet moista. Täällä on molempina päivinä luvattu rankkasateita ja ukkosta, mutta aurinkoa ja pilvistä vaan on ollut. Loistavaa! Heräilimme aamulla ja kävimme alakerrassa aamiaisella. Kyllä, tarjolla oli paikallisia makkaroita 🙂
Hyppäsimme autoon ja matkasimme 30 km Dachauhun. Aloitimme keskitysleirikierroksen museosta katsomalla 20 min filmin keskitysleirien historiasta. Dachau on ollut ensimmäinen kaikista keskitysleireistä ja sen toiminta on alkanut jo vuonna 1933. Dachaun kokemusten perusteella leirien verkostoa sitten laajennettiin. Dachaun museossa oli erikoista se, että siellä esiteltiin eri ihmisryhmien edustajia. Dachauhan oli alunperin tarkoitettu poliittisille vangeille ja natsihallinnon arvostelijoille, kuten lehtimiehille, poliitikoille (erityisesti kommunistisen puolueen jäsenille) ja eri maiden papeille. Vasta myöhemmin sinne saapui juutalaisia, mustalaisia, homoseksuaaleja, vammaisia, a-sosiaalista väkeä (kuten kerjäläisiä ja ns. kylähulluja), ym. Kansallisuuksia oli laidasta laitaan lähes joka euroopan maasta. Dachaussa tehtiin myös lääketieteellisiä kokeita. Dachaun vankilassa oli mielenkiintoista kyllä, oma vankilaosasto SS:n omille miehille. Ei taidettu olla kaikesta ihan yhtä mieltä kuitenkaan…
Joka tapauksessa museossa roikkui kuvia aidoista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan ennen keskitysleiriä ja keskitysleirin jälkeen, mikäli olivat sieltä hengissä selvinneet. Koko museo oli hyvin mustavalkoinen ja harmaa eli värejä ei juurikaan ollut, mikä taisi olla ihan asiaankuuluvaa paikan luonteen huomioonottaen.
Dachausta jäi mieleen se järjettömyys millä systeemi toimi ja se ääretön itsevarmuus ja välinpitämättömyys, mikä sen ajan Natsi-Saksassa vallitsi. Mutta kuten totesimme, leirin ja leireiltä hengissä selvinneiden tunnuslauseena esitelty Ei koskaan enää – Never again- Niemal Wieder, ei ole ihan toteutunut nykyisessäkään maailmassa eli onko ihmiskunta oppinut Natsi-Saksan julmuuksista mitään? Filmin lopussa oli mielenkiintoinen kohtaus, jossa paikallisille näytettiin mitä Dachaun keskityleirillä oikein tehtiin. Selostaja sanoi, että sen ajan paikalliset eivät vielä aavistaneet, että heidän kotikaupunkinsa tullaan tästä lähtien aina tunnistamaan keskitysleiristä. Liekö se syynä, että Dachau on edelleen hyvin pieni ja idyllinen kaupunki.
Dachausta mieleen jäi myös se, että aluetta ei todellakaan ole kaupallistettu. Pysäköinti maksoi 3 euroa, sisäänpääsy oli ilmainen ja audiokierros (eli puhuva nauhuri) maksoi 3 euroa. Paikan myymälässä oli kirjoja kaupan (kaikki hyvin mustavalkoisia) ja myös muutamia kortteja (0,50 e/kpl). Muuta tavaraa ei ollut ja onneksi kaikenlainen rihkama loisti poissaolollaan.
Dachausta lähdimme takaisin Muncheniin ja kohti Nymphenburgin palatsia. Palatsi oli loisteliaasti koristeltu ja kulta kiilsi. Palatsi rakennettin aikoinaan (vuodesta 1664 alkaen) kesäpaikaksi Baijerin Elector (?) Ferdinand Marie ja vaimonsa Henrietta Adelaide of Savoille heidän kauan odotetun pojan Max Emmanuelin syntymän kunniaksi. Max Emmanuel myöhemmin rakennutti palatsiin lisää tilaa 1700 luvun vaihteen molemmin puolin. Ferdinand Marie rakennutti tiluksille vaimolleen metsästysmajaan. Meikäläisille ei ehkä tulisi sana metsästysmaja ensimmäisenä mieleen, mutta sen ajan kuninkaallisille se oli vain maja. Sen ajan naisille metsästys ei kuulemma sopinut, joten vaimolle järjestettiin tilaisuus ampua riistaa majan kattoparvekkelta. Henkilökunta ajoi riistan pihaan ja mieheksi pukeutunut vaimo paukutteli tussarilla hirvet paisteiksi.
Tutustuimme myös puutarhaan ja rekimuseoon. Rekimuseo taitaa olla väärä sana, mutta siellä oli oikeasti tosi monta rekeä ja muutamat kärrytkin. Vierailimme rekimuseon yläkerrassa posliininäyttelyssäkin.
Linnan jälkeen alkoi tehdä mieli huikopalaa ja suuntasimme kuuluun olutravintolaan Hofbräuhausiin (HB). Tilasimme makkaralautasen ja lämmintä hapankaalia ja oli kyllä ihan hyvää. Torvibändi huolehti musiikista tyypilliseen saksalaiseen tyyliin eli humpahtaen meni ruokahetki. Juhani tosin vähän ähki ruokajuomansa kanssa, kun kapakka ei myy olutta alle litran kolpakoissa. Väitti, että litra olutta täyttää… Täytyy niillä tarjoilijoilla olla habaa, kun tuoppi oluineen painaa 2 kiloa ja yhdelläkin oli 4 yhdessä kädessä, kun se kiisi ohi. Naisella siis!
Huomenissa olis lähtö Herrenchimseen linnaan, joka sijaitsee matkalla Salzburgiin, Itävaltaan.
Meillä on tarpeeksi muistikortteja, johon kuvat mahtuu, mutta Joonaksen oli ostettava lisätilaa, ettei tarvitse säästellä kuvissa. 8 gigan kortti maksoi 19,95 ja nyt on 2200 kuvaa tilaa 🙂 Riittääköhän se?
Palailemme!
Anne ja Juhani ja Joonas
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 