Kello herätti aamulla ja eikun matkaan tutun torikauppiaan aamiainen mukana. Moottoritie on kuuma…
Grazin ympäristössä maasto on hyvinkin kumpuilevaa (ja maisemat loistavat), mutta kun lähestyimme Wieniä, niin tasaisuus alkoi. Olo oli kuin Pohjanmaalla. Ajaminen oli oikeastaan aika tylsää viimeisen tunnin (niistä kahdesta, jotka matkaan kulutettiin). Toisaalta sen takia, että oli tasaista ja toisaalta sen takia, että tietä ympäröivät meluesteet, jotka tehokkaasti estivät näkyväisyyden muualle kuin suoraan eteenpäin.
Löysimme Wienin keskustaan loistavasti ja löysimme parkkihallinkin. Oli kyllä pienin parkkihalli ikinä. Mainokset ja opasteet olivat loistavat ja niillä perusteilla odotimme pikkasen suurempaa kuin 30-35 auton hallia. Parkkiminen maksoi 4 euroa tunnilta eli ihan käypä kuukausivuokra tilalle saadaan.
Lähdimme kävelemään kohti missiomme ensimmäistä etappia eli Starbuck’s kahvilaa. Ja sieltä saatiin sekä Austria muki että Wien muki 😀 Toinen osuus missiostamme oli erään viskikaupan löytäminen, mutta sitä emme navilla saaneet näkyviin, joten tutkimatta jäi.
Seikkailimme Wienin keskustassa ja löysimme mm. ooppera vessan.
Vessan eteinen oli kuvattu oopperan katsomona ja Mozartin musiikki raikasi. Musiikkia tietenkin seurasi aplodit ja bravo huudot. Onhan se vessassa käynti aina pienten suosionosoitusten arvoinen juttu…
Kävelimme Oopperakehää ja tutkimme nähtävyydet mm. parlamenttittalon.
Taloa vastapäätä on hieno puisto, jossa kukkivat ruusut parhaimmillaan. Puiston vieressä entisöitiin jotain monista vanhoista taloista ja työmaaparakkeja oli parissa kerroksessa puiston aidan vieressä. Ja kun kerran ollaan kauniissa Wienissä, niin työmaaparakkejakin koristi samanlaiset kukkaistutukset kuin alppitalojen parvekkeita. Loistava idea!
Vierailumme Wieniin oli tarkoitettukin pikaiseksi, mutta totesimme, että sinne voisi tehdä ihan oikean matkan ja tutustua nähtävyyksiin paremmin. Wienissä on todella paljon vanhoja kauniita taloja, joita on hoidettu hyvin. Olivat kyllä oikea ilo silmälle.
Yhden kirkon kautta oli aika suunnata kohti parkkihallia. Ja ihme ja kumma – me löysimme sen.
Suuntasimme auton nokan kohti Bratislavaa, joka siis on Slovakian pääkaupunki. Matkaa kahden kaupungin välillä on n. 60 km. Saavuimme moottoritiellä kohtaan, jossa maiden rajat vaihtuvat ja huomasimme, että Slovakian puolella moottoritietä täytyy maksaa tietullia. Päätimme olla osallistumatta niihin bileisiin, koska rajalta moottoritietä oli ennen Bratislavan kaupunkia vajaat 2 km. Siirryimme siis tavalliselle tielle heti tulliaseman jälkeen.
Matkalla kaupunkiin, esikaupunkialue oli kuin suoraan Lasnamäen lähiöstä vuonna 1995. Sellaisia neliskanttisista elementeistä tehtyjä väsyneitä betonikolosseja on molemmissa paikoissa. Tosin täällä tien varrella prostituoidut esittelivät tarjontaansa vähintää 100 m välein. Olipa joku ottanut alleen katulamppuun nojaamaan autonpenkin, jossa mukavassa asennossa odotteli mahdollisia asiakkaita. Aika surullista katseltavaa…
Maksullisten naisten välissä oli sitten toinen rahankeruuporukka eli poliisit tutkan kanssa. Näimme valehtelematta 5 tutkaa tunnin vierailumme aikana.
Itse Bratislavasta näkyi mitä se oli ollut joskus aikoinaan ja mitä kaikkea kommunistinen järjestelmä pystyi tuhoamaan. Monet talot olivat rapistuneita (siis todella) ja toiset taas olivat oikein upeita. Kommunistisen järjestelmän vaatimia talohirvityksiä oli kylvetty viktoriaanisten talojen väliin ja ympärille. Tosin uuttakin rakennettiin ja vanhoja korjattiin, mutta ero Wieniin oli valovuosien mittainen. Kehitystä varmasti taphtuu lähivuosina lisää, mutta tuntui, että Talinna on ainakin kehittynyt huomattavan paljon nopeammin. Näimme muutaman neuvostotyylisen patsaankin. Mutta kaikkihan kuuluu historiaan, joten ei niitä oikein poiskaan voi viedä. 🙂
Ehkä olimme vähän väsyneitä, mutta tuli sellainen olo, että voimme kyllä jo lähteä.
Ajoimme Tonavan rantaa pitkin ja laitoimme naviin ohjeet: Wienin suuntaan ja vältä maksullisia teitä. Navi ehdotti U-käännöstä ja 500 metrin päässä olikin vasemmalle kääntyville liikennevalot (kyseessä ei ollut 4-tien risteys) ja totesimme tilaisuutemme tulleen. Odottelimme kiltisti valojen vaihtumista ja tarkistin vielä, että mikään kyltti ei kiellä U-käännöstä. Kuinka ollakaan – heti kun saimme nokan kohti tulosuuntaa, poliisit viittoivat meidät sivuun. Nuori, iloisen oloinen poliisi kyseli ekaks Slovakian taitomme perään – noupe! Seuraavaksi ehdotettiin saksaa ja englantia, joista siis valitsimme englannin. Vaivalloisesti, mutta ymmärrettävästi hän kertoi, että U-käännöksen tekeminen oli kielletty siinä kohtaa missä me sen suoritimme. Totesin poliisisedälle, että ei siinä ollut kieltomerkkiä! Hää katsahti meitä kuin aikoakseen selittää jotain, mutta muutti mielensä ja sanoi jotain slovakiaksi ja sen perään huitaisi meihin päin ja sanoi: Go! En tiedä pelastiko meidät yhteisen kielen puuttuminen vai se, että siinä ei todellakaan ollut kieltomerkkiä, mutta lopputulos oli sama: ei sakkoa.
Meiltä pääsi kyllä pieni helpotuksen huokaus, kun muutaman minuutin päästä olimme takaisin Itävallassa. Tosin ehdimme siinäkin välissä näkemään vielä yhden tutkan Slovakian puolella 😉
Suuntasimme takaisin Graziin päin, mutta poikkesimme Wienin laitamilla rautakauppaan ostamaan Horstille pakkauslaatikon. Hän viettää nyt ensimmäisen yönsä muualla kuin automme takaluukussa.
Huomenna kone lähtee kohti Frankfurtia 10.15 ja sitä ennen pitää vielä palauttaa auto, joten taitaa olla aika mennä untenmaille.
Huomiseen…
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 