Aamupäivällä lähdimme metrolla kohti Sacré-Coerin basilikaa. Kirkko sijaitsee kaupungin korkeimmalla mäellä, minkä kyllä huomasimme, kun kipusimme gasellin lailla puuskuttaen kaikki yli 200 porrasta kukkulan huipulle. Kirkon rakentaminen aloitettiin vasta vuonna 1875 ja kirkko valmistui v. 1914. Kuriositeettina mainittakoon, että kirkon kello painaa 19 tonnia ja kun toisen maailmansodan aikana saksalaiset miehittivät Pariisia, kirkon kelloja ei soitettu lainkaan. Kun saksalaiset lähtivät Pariisista, Sacre-Couer oli ensimmäisiä kirkkoja, jotka pistivät kellot antamaan parastaan.
Sisällä kirkossa oli jonkinmoinen virallinen sihisijä. Tämän miehen tehtävänä oli kierrellä pitkin kirkkoa ja sihistä ihmisille, jotta nämä olisivat hiljempaa. Samalla hää vahti, ettei kukaan ota valokuvia. Eihän se tietenkään ihmisiä estänyt kuvaamasta… Myönnän, minullakin on kuvia sisältä 🙂
Minua edelleenkin häiritsi se, että joka puolella kirkkoa oli samanlaisia automaatteja kuin mistä laivoilla saa ostaa tölkkilimua (näin ainakin 12 automaattia). Näistä automaateista sai ostaa kirkon toimintaa tukevia mitaleita. Ihan alttarilla näitä automaatteja ei ollut, mutta kohtuullisen lähellä kumminkin. Oli pikkasen rahastamisen meininki ja kyllä kirkon harras tunnelma kärsi.
Kohtuullisen nopean kierroksen jälkeen lähdimme alas kukkulalta ihailtuamme ensin lievässä auringonpaisteessa Pariisin maisemia.
Saavuimme Rochechouart Boulevardille jonkun pikkukadun kautta. Kadulla oli hauska seurata näitä ’arvaa-minkä-kipon-alla-on-herne’ huijaus muunnelmia. Huijaukseen
tarvittava pöytä muodostui kahdesta päällekkäin asetetusta pahvilaatikosta. Tarvittavan alkuyleisön muodosti yleensä 2 miestä ja 1 nainen, jotka ’rohkeasti’ arvasivat mistä (tällä kertaa valkoinen lätkä) syötti löytyy. Panokset olivat 50 euroa kpl! Kun poliisi meni ohi, huijausvälineet sujahtivat salamannopeasti taskuun, pahvilaatikot potkaistiin kauemmas ja sit ihailtiin maisemia muina miehinä. Jokunen turisti pysähtyi huijareiden kohdalle, mutta yleensä näytti siltä, että huijarit pelasivat keskenänsä.
Matka jatkui kohti Moulin Rougea. Matkalla nähtiin ihan aitoja Louis Vuittonin laukkuja kaupattavan kadulla edukkaaseen hintaan. 😉
Mitä lähemmäs Moulin Rougea eli Punaista Myllyä pääsimme, sitä enemmän näimme seksi-, erotiikka- ja pornokauppoja. Törmäsimme jopa erotiikkatavarataloon, jossa oli 3 (tai ehkä 4) kerrosta pelkkää erotiikkaa. Ei kyllä käyty sisällä…
Moulin Rougelta päätimme lähteä katsomaan Riemukaarta ja hyppäsimme metroon Blanchen asemalla.
Riemukaari tai Arc de Triomphe, niinkuin paikalliset sitä kutsuvat valmistui vuonna 1836 ja sen alla on tuntemattoman sotilaan hauta, jolla palaa ikuinen tuli. Riemukaari sijaitsee keskellä liikenneympyrää, josta lähtee säteittäin 12 katua eri suuntiin. Ehkä tunnetuin näistä kaduista on Champs Elysee, jonka varrella on sellaisia jokapojan ostoskauppoja, kuten Mercedes-Benz showroom, Louis Vuitton, Cartier,…
Kävelimme hetken Champs Elyseetä pitkin, kunnes päätimme, että nyt riittää kävely näillä jaloilla.
Hyppäsimme metroon ja kotiuduimme hotellillemme. Pienen lepohetken jälkeen kävimme syömässä ja sen jälkeen olikin taas nukkumatin vuoro vierailla. Alkaa näkyvissä olemaan vähän taisteluväsymystä, mutta lauantaina kotiudutaan.
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 