Olimme aamulla liikkeellä hyvissä ajoin, koska olimme varanneet Whale Watching (eli valassafari på finska) ajan kello 8.30 Picos de Aventura toimistolta Hispanian oppaan ansiokkaalla avustuksella. Alunperin meinasimme mennä paikalle taksilla, mutta laiskuus voitti ja ajoimme itse. Parkkeerasimme katetun potkulautamme pirtsakan väriseen parkkihalliin ja kävelimme kovennettua tahtia kohti toimistoa, jottemme ihan olisi myöhästyneet. Parkkihallin maksupolitiikka on muuten ihan kohillaan: kalleimmillaan päiväsaikaan eka tunti n. 50 senttiä ja illalla 1,5 tuntia maksoi 70 senttiä.
Toimistolla meitä odotti noin 30 henkeä käsittävä ryhmä, jotka jaettiin 3 veneeseen. Ensin osallistujille pidettiin pieni opastus turva-asioista ja selviteltiin vähän mitä mahdollisesti tullaan näkemään.
Osallistujille jaettiin keltaiset huuliharppukostaja-malliset sadetakit, sellaiset maahan asti ulottuvat. Meidän veneeseen tuli 11 ihmistä – kansallisuudeltaan ainakin portugalilaisia, hollantilaisia ja suomalaisia. Tapasimme kaksi nuorta suomalaisnaista, jotka kertoivat käyneensä samoilla kaksoisjärvillä kuin mekin (ne vihreä ja sininen järvet), mutta he menivät sinne fillarilla! Ja sinne päästyään huomasivat, että ihan kiva – kamera on mukana, mutta kameran akku on hotellissa laturissa 🙂
Meidän veneemme oli 10 metriä pitkä lasikuitupaatti, mutta kaksi muuta ryhmää lähtivät matkalle kumiveneellä.
Pääsimme satamasta ulos ja tyyneltä näyttänyt meri ei enää ollutkaan niin tyyni. Tuuli pyöritti hiuksia ja roiskuva merivesi teki sen, että hiukseni olivat tötteröllä pään päällä (olisin varmaan päässyt Sleepy Sleepersien go-go-tytöksi sillä kampauksella!). Melko pian näimme delfiinejä, jotka tulivat vapaamatkustajina veneen keulan etuaaltoon. Olivat kuulemma Delphinus delphis lajia eli tavallisia delffiinejä. Eivät näyttäneet turhan isoilta, mutta kuulemma ovat 2 metriä pitkiä. Delffiinit ovat loistavia leikkimään kuurupiiloa ja hävisivät näkyvistä tosi nopeasti, mutta onnistuin muutaman kuvan saamaan.
Vähän aikaa pyörimme delffiinien seassa ja mukana, kunnes suuntasimme hieman enemmän avomerelle nähdäksemme valaita. Meille oli selitetty alkuinfossa, että veneet eivät voi mennä 50 m lähemmäs valaita ja että veneet eivät saa mennä valaiden eteen. Lisäksi valaita seuraavien veneiden piti olla vähintään 50 metrin matkan päässä toisistaan. Siellä me sitten kiisimme pitkin ulappaa neljän muun veneen kanssa etsien valaita, kunnes paljastava vesisuihku ylöspäin kertoi, että nyt oli joku tullut hengittelemään pintaan. Meribiologimme kertoi, että ko. valaat olivat lajiltaan Balaenoptera borealis eli Sei valaita. Olivat kuulemma näin keväällä matkalla etelästä pohjoiseen (ja syksyllä sama matka toiseen suuntaan) ja poikkesivat Azoreille ruuan perässä. Valaista en saanut muuta kuvaa kuin yhden evän ja jonkun pienen vesisuihkun.
Kuulimme muuten, että kun valas heilauttaa silleen komeasti pyrstöänsä (niin kuin monesti valaskuvissa on), niin valas katoaa sen jälkeen syvyyksiin jopa kahdeksi tunniksi. Enpäs tiennyt totakaan ennen…
Paluumatka oli aika höykytystä, koska aaltojen väli oli niin pieni. Vesi roiskui kiitettävästi ja totesimme, että sadetakki oli ihan hyvä varuste. Silmien räpyttely aiheutti pientä kirvelyä silmissä, kun suola levisi, mutta muuten kaikki oli kunnossa. Oli ihan mukava reissu merellä ja nautimme oppaamme jutuista ja hänen todella hyvästä englannin kielen taidoistaan.
Päästyämme takaisin hotellille otimme suihkun ja pienet parin tunnin päikkärit. Mikähän siinä meri-ilmassa on, kun se väsyttää silleen?
Illalla kävimme syömässä Casa Acoreana ravintolassa. Kala oli hyvää ja tuoretta ja arvostimme tuoreina paistettuja kasviksia. Lisäksi palvelu oli erinomaista. Ruuan jälkeen olikin aika harrastaa liikuntaa ja poikkesimme aallonmurtajalla olevaan keilahalliin. Pistelasku oli tosin poskellaan, mutta muuten oli ihan mukava sessio.
Palaamme asian ääreen huomenissa
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 