7.5.2011 Nordeste ja pari muutakin paikkaa Azoreilla

Lähdimme aamusta kohti Nordesteä tarkoituksenamme löytää kylä eteläkautta, mutta kaikki tien viitat ohjastivat meidät pohjoiselle reitille. Eikä matka saaren poikki kestänytkään pitkään  –  tie vie pohjoiseen saaren kapeimmalla kohdalla, joka siis on noin 8 km. Pohjoisrannikolla tietä ei ole vielä oikaistu ja kyllä olikin mutkia matkassa. Kilometrin matkalla tietä oli suurin piirtein 2,5 km ja keskinopeus varmaan 35 km/h.

Matkalla törmäsimme tiellä liikkuvaan lehmälaumaan. Täällä on kuulemma kiellettyä siirtää lehmiä laitumelta toiselle päiväsaikaan, mutta hyvin se onnistui. Yhdellä lehmällä oli vähän ruikulilla ja ä-ääätä oli pitkin tietä. Onneksi automme ei ollut ihan yltäpäältä samassa tuotteessa.

Lehmäkaravaani

Yleensä täällä ei ole navettoja eli lehmät ovat ulkona kaiken aikaa. Ihmettelimmekin, että miten lypsy hoidetaan, kunnes bongasimme kaksi vaihtoehtoista metodia: käsinlypsy tai siirrettävä lypsykone. Lypsyn jälkeen maito kuljetetaan pickuppien lavalla olevien maitosäiliöiden kanssa meijeriin. Aika huvittavan pienen näköisiä nämä 300 litran maitoautot 🙂

Jossain kohti huomasimme kyltin Praia Viola ja päätimme katsoa minkälainen ranta sieltä löytyy. Menimme autolla ensin ylös ja alas kapeaa tietä ja olen ihan varma, että välillä tie kulki pystysuorassa. Lopulta tie loppui ja jätimme automme parkkipaikalle. Polun varrella kulki pieni puro  alas kohti merta ja matkalla muutama vähän suurempikin puro meni polun alta. Kun pääsimme melkein alas tajusimme, että kaikkia ne purot tulivat alas rinnettä putouksena. Matkalla oli muutama pieni talo, joiden tarkoitusta ihmettelimme, mutta tajusimme lopulta niiden olleen aikoinaan myllyjä.

Vesiputous, Praia Viola

Vesiputouksen vesi johdettiin myllyyn ja myllynkivet jauhoivat jyvät jauhoiksi. Oli sieltä vaan aika matka kuskata valmiit jauhot takaisin kylään. Ranta oli pääosin kivinen, mutta löysimme myös tummahiekkaisen rannan, jolla ei kyllä varmaan olisi voinut uida, sillä aallot olivat aika isoja. Siltä rannalta kun pohjoiseen katsoo, niin seuraava kiinteä asia on vissiin pohjoisnapa.

Huomasimme muuten, että lauantai on ilmeisesti ovien, kivetysten ja katujen pesupäivä. Joka kylässä oli porukka liikkeellä letkujen ja harjojen kanssa. Ja siinä välillä vaihdettiin kuulumisia naapureiden kanssa pitemmän kaavan mukaan.

Praia Viola

Matka jatkui ja jossain kohti törmäsimme toiseen vesiputoukseen ja muutamaan myllyyn. Täällä myllyn yhteydessä oli pieni matkatavara myymälä ja kahvila, johon pysähdyimmekin nauttimaan kupin hyvää kahvia. Kaksi kuppia meitä varten valmistettua kahvia maidolla maksoi tasan 2 euroa eli ei huonompi juttu.

Myllymuseo

Olimme jo melkein sitä mieltä, että olimme vahingossa ajaneet Nordesten kylän ohi, kun yhtäkkiä tupsahdimme sinne. Bensamittari vilkkui ja ilmoitti, että nyt pitää tankata pikaisesti jossain. Päätimme käydä paikallisessa kaupassa ja kysäistä missä mahtaisi lähin huoltoasema olla. Ostimme jäätelöt ja saimme selvityksen mihin pitää ajaa. Kun tulimme kaupasta ulos, seuraamme liittyi oikea ammattimainen kerjäläinen. Tämä sekarotuinen, matala piski seurasi varsinkin Juhania aivan kannoilla varmana siitä, että jätskiä on tulossa. Yritimme kertoa sille, että turha toivo – ei onnistu ja että sopis häipyä omille teille. Koiruus vaan seurasi meitä varmana asiastaan. Pääsimme takaisin autollemme, joka oli parkkeerattu leveän noin metrin korkuisen muurin viereen. Ja koira seurasi meitä edelleen. Vähän aikaa meitä tarkkailtuaan koira lähti muurin viertä oikealle noin 10 metrin päähän, kiipesi betoniporsaan päälle ja siitä muurin harjalle ja jolkutti takaisin muurin harjaa pitkin tarkkailemaan jäätelöitämme huomattavasti lähempää kuin aikaisemmin. Totesimme, että temppu oli niin hyvä, että koira oli palkkionsa ansainnut ja sai molemmilta jäätelön jämät. Nautiskeltuaan makupalat hän jäi vielä muurin harjalle mielihyvin kuvattavaksi. Mainio piski!

Ammattilaisen katse

Löysimme tankkauspaikankin ja mukava nuorimies hoiti tankkauksemme. Oikein hyvää englantiakin hän puhui. Tankkauspaikan naapurissa oli ravintola ja päätimme, että oikeasti nyt onkin nälkä ja pysähdyimme syömään.

Ruokailun jälkeen laskettelimme alas rannikkoa edelleenkin melko mutkaisia teitä pitkin. Aina silloin tällöin tienposkessa oli Miradouro eli näköalapaikka. Monet olivat hyvin hoidettuja kukkaistutuksineen ja yhdessä oli jopa parkkis noin 4 linja-autolle ja 20 pikkuautolle. Pysähtelimme näköalapaikoille aina silloin tällöin ja nautiskelimme maisemista.

Näkymä Miradouro Sassoo

Pääsimme lopulta takaisin Ponta Delgadaan ja oikeastaan emme enää ihmettele, miksi kaikki liikenne ohjataan pohjoisen kautta, sillä siellä tiet ovat huomattavan paljon nopeammat kuin eteläistä reittiä kuljettaessa.

Liikenne täällä on melko rauhallista eikä ruuhkia juurikaan ole. Tosin paikalliset Fittibaldit tykkäävät roikkua takapuskurissa kiinni ja kiihdyttäminen on ilmeisesti jonkin sortin kansallisurheilua. Täällä muuten raskaana olevat naiset ovat sen verran kunnioitettuja, että invapaikkojen vierellä on usein myös raskaana oleville tarkoitettuja parkkipaikkoja. Ja meidän lähikaupassa on erään tietyn kassan luona kyltti, jossa kerrotaan, että raskaana olevat voivat soittaa oheisella puhelimella kassahenkilön paikalle heti.

Huomenna taas

Anne ja Juhani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s