Suoriuduimme hotellista lentokentälle jo tutuksi tulleita reittejä pitkin. Palautimme potkulautamme vuokraamoon (jostain syystä Hertzin kyltissä luki CARS for hire 🙂 ) ja tsekkasimme vielä viimeiset lentokentän kaupat – joita ei ollut ihan ylenpalttisesti tällä pienellä lentokentällä. Turvatarkastuksessa saimme taas hiljaista hupia, kun kuuntelimme edessämme olevien vanhempien naisten selityksiä siitä, miksi heillä oli litran rasvatuubi, viininpullon korkinavaaja, yms. käsimatkatavaroissa. Ihanan kärsivällinen oli se turvatarkastaja, joka selitti mammoille, miksi nämä eivät ole sallittuja tavaroita matkustamossa edes Edinburghissa käyneille ihmisille…
Kun saavuimme koneeseen, meinasi epätoivo iskeä. Kolmesta penkistä käytävän puoleisella istui 150 kg raakaa lihaa – lentopelkoista lihaa voisin lisätä. Mies puhua pälpätti koko ajan ja huomasimme tiettyä paniikkia äänessä, kun hän kuvitteli istuvansa sardiinin lailla koko lennon ajan. Lähes epätoivoisena hän pyysi meitäkin puhumaan lentoemoille, jotta hän saisi siirtyä tyhjälle penkkiriville koneen etuosaan. Miksi muuten lomalennolla on ensimmäisen luokan paikkoja? Kaikeksi onneksi siirto saatiin aikaan ja me saimme Juhanin kanssa koko 3 paikkaa itsellemme. Aaahhh… :).
Lennon ruoka oli tällä kertaa ihan kohtuullinen. Olimme varmuuden vuoksi tehneet sämpylät mukaan matkaan ja välipalana ne maistuivatkin.
Mitä jäi mieleen Azoreista? Ihmisten ystävällisyys. Esimerkkinä mainittakoon se, kun istuimme Ribeira Grandessa puistossa ja ohi kulki vanhempi nainen mustissaan, hän tervehti meitä. Samaten, kun olimme matkalla Lagoa do Fogoon ja tie haarautui vähän hämäävästi kahteen haaraan, jolloin jäimme siihen tutkimaan kumpi olisi oikeampi tie ja päätimme kysyä siinä tienposkessa kyläkokousta pitäviltä kahdelta mieheltä vähän neuvoa. Sain ikkunan auki ja jo toinen miehistä kysyi hymyillen olemmeko menossa Lagoa Do Fogoon? Myönsimme ja he osoittivat meille oikean reitin. Täällä tuntuu vielä olevan kiireetöntä ystävällisyyttä ja kärsivällisyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Harvinaista…
Emme muuten törmänneet yhteenkään kerjäläiseen tai kaupustelijaan. Myös ravintoloiden sisäänheittäjät puuttuivat. Annoimme itsemme myös ymmärtää, että maahanmuuttajia täällä ei juurikaan ollut. Suunnilleen kaikki näkemämme ihmiset olivat paikallisen näköisiä. Azoreiltahan on muutettu kyllä muualle aika ahkerasti. Luin jostain, että Kaliforniassa asuu noin 100 000 azorilaisperäistä ihmistä.
Toinen ehdottomasti mieleen jäävä asia on maisemat. En tiedä mistä johtuu, että ihmissilmää miellyttävät korkealta katsotut maisemat ja vesi eri muodoissaan. Niin se vaan on… Vihreys sinänsä on loistava asia ja se yhdistettynä veteen ja korkeuksiin – yhtälö on aika bueno.
Tapasimme lentokentällä ihmisiä, jotka olivat käyneet Hispanian järjestämillä retkillä ja kehuivat retkien olleen ihan ok. Meillä on tapana mennä omia polkujamme ja varmasti meiltä jää jotain tietoa saamatta, mutta toisaalta me löydämme paikkoja, joihin isoilla busseilla ei pääse. Kyselivät muuten suomalaiset, että missä me olimme olleet, kun eivät olleet meitä nähneet lainkaan koko aikana. 😀 Toisaalta mekin törmäilimme jatkuvasti niihin hollantilaisiin turisteihin, jotka pyysivät minua ottamaan heistä ryhmäkuvan eräällä terassilounaalla. Ja ollessamme valaskalajahdissa veneen kapteeni antoi erään hollantilaisen, noin 8-9 vuotiaan pojan ohjata venettä hetken aikaa, kun lähestyimme satamaa. Sain otettua pojasta kuvan ennen kuin pojan äiti kerkesi kaivaa kameran laukustaan ja kysyin haluaako äiti kuvan sähköpostiinsa. Ja halusihan hän (laitoimme sähkäriä jo menemään). No nyt treffasimme lentokentällä – olivat lähdössä pois samaan aikaan. Saari on pieni…
Azorit on loistava rennon lomailun matkakohde ihmisille, jotka eivät niinkään välitä maata rannalla, mutta nauttivat auringosta ja kiireettömästä tekemisestä. Ruoka täällä on kohtuullisen perusruokaa saaren tapaan tehtynä. Soijat ja muut hömpötykset eivät kuulu täällä ruokaan, vaan ruoka on juuri sitä miltä se kuulostaa. Liha on lihaa, kastike kastiketta ja perunat on perunoita. Tosin täällä on tapana tarjota perunoiden lisäksi aina myös kupillinen riisiä ruuan lisukkeena. Ja muutama uusi tuttavuuskin löytyi esim. maustekurkkujen tapaan säilöttyjä vihreitä paprikoita – toimiva yhdistelmä.
Sää tähän aikaan keväästä oli aika vaihteleva. Aurinko paistoi paljon, mutta tosi nopeasti taivas täyttyi pilvistäkin, kunnes taas 5 minuuttia myöhemmin aurinko paistoi. Tämän hassun asian huomasin, kun selasin päivän kuvasaalista. Osa kuvista oli kirkkaan auringonpaisteen aikana otettuja ja seuraava kuva oli pilvisen aikaan otettu. Välillä täällä satoikin, mutta sade ei yleensä kestänyt muutamaa minuuttia pidempään tai sade oli niin heikkoa, että ei juurikaan tarvinnut suojautua siltä.
Taksit Azoreilla ovat kohtuullisen hintaisia. Emme taksia tällä kertaa tarvinneet, mutta kuulemma Ponta Delgadan alueella liikkuessa 5 eurolla pääsee joka paikkaan. Täällä takseilla ei ole kupuja ollenkaan, vaan ne tunnistaa vaalean keltaisesta väristä ja siitä, että ne kaikki ovat Mersuja.
Vähän jäi kaivelemaan, ettei ehditty viidakkovaellukselle mukaan, mutta ehkä sit ensi kerralla. 🙂
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 