Lauantaina emme tehneet oikeastaan mitään. Otimme vähän aurinkoa ja uitiin altaassa ja käväistiin kaupassa hakemassa tuoretta leipää.
Sunnuntaina otimme suunnan kohti Granadaa, jonne ajo kestää noin 2 tuntia. Valitsimme tietullitien, koska halusimme päästä nopeasti Granadaan. Tietulli maksoi 3,05 e eli oli ihan kohtuullinen ja mielellämme sen maksoimme. Matkalla oli tien molemmin puolin suuria oliiviviljelmiä.
Granada sijaitsee Sierra Nevadan juurella ja se on saanut nimensä granaattiomenan mukaan. Toisaalta Granada tarkoittaa Esnpanjan kielessä myös kranaattia. Granadan metropolin alueella asuu vajaat 500 000 ihmistä ja se on ilmastoltaan jonkin verran viileämpi kuin Malagan tienoo. Costa del Solilla lämpötilat ovat olleet koko tämän ajan suunnilleen 15-21 astetta C, mutta Granadassa lämpötila oli 9-12 astetta. Tämä on tosin 10 astetta enemmän kuin viimeksi siellä sieraillessamme – vuonna 2004 lämpötila oli 2 astetta ja maassa oli kuuraa.
Pääkohteemme Granadan alueella oli Alhambra. Alhambra on entinen maurilaisten Nasrid-dynastian kuninkaiden palatsi. Sitä alettiin rakentaa 800 luvulla ja se valmistui 1500-luvulla eli 700 vuotta myöhemmin. Silloin elämä oli vissiin vähän hitaampaa 🙂
Alhambra on rakennettu niin, että sitä on helppo puolustaa. Alhambran alueeseen luetaan kuuluvaksi yhteensä 140 000 neliötä. Linnoitukselta näkee yli koko Granadan kymmeniä kilometrejä ja vartiotorneja on vähän joka kulmassa (yhteensä 13 kpl). Harvat sisäänkäynnit olivat helposti vartioitavia ja vuoren rinteellä oli seinää pitkin pudotusta melkoisesti. Kun katselimme maisemia, koko laakson yllä leijui ohut savuverho. Tämä johtuu siitä, että oliviiviljelmillä on oliivipuiden talvikunnostusaika ja oksat ja muu jäte poltetaan.
Ostaessamme pääsyliput, meille annettiin kelloaika milloin meidän pitää olla palatsissa (Palacios Nazaries). Järjestelmä, jossa siis rajoitettiin yhtäaikaa palatsissa olevien ihmisten määrää, toimi aika hyvin, sillä nyt palatsin huoneissa ei ollut liikaa populaa ja sai otettua ihan hyviä kuvia ilman, että jokaisessa möllöttää 200 turistia.
Kävelimme hitaasti palatsin läpi ihaillen käsityöläisten kädenjälkeä seinien kaiverruksissa ja puisten sisäkattojen koristuksissa. Viimeksi vieraillessamme suuri osa palatsista oli restauroitavana ja nyt katselimme arvostaen restauroijien valmista työtä. Sain muutaman ihan kohtuullisen kuvankin. En osaa kuvitella minkälaista elämä on aikoinaan ollut muurien sisäpuolella (varsinkin naisilla), mutta ympäristö on ollut kaunis.
Palatsin jälkeen vaelsimme pikkuhiljaa tutustumaan alueen toiseen päähän, jossa sijaitsi suuret vartiotornit sekä ilmeisesti palatsissa työskennelleiden asumuksia. Asumukset olivat jo raunioituneet ja täytyy vaan ihmetellä kuinka pienissä tiloissa entisaikaan on tultu toimeen. Paikalta löytyy myös raunioitunut kylpylä. Eräältä aukiolta löytyi mutterin muotoinen pieni ravintola (ei raunioitunut), josta saimme päivän ensimmiset kahvit ja vähän välipalaa.
Kiivetessämme pitkin vartiotorneja ja muureja totesimme, että päivän kardioharjoittelu on tehty. Pällistelimme vielä hetken maisemia ja päätimme jatkaa matkaa kohti seuraavaa etappia.
Olimme matkalla todenneet, että Sierra Nevada nimiseen paikkaan on matkaa noin 30 km, joten kun kerran oli vielä valoisaa, päätimme poiketa sinne. Ei meillä oikeastaan ollut mitään käsitystä mihin olimme menossa, mutta kun muitakin oli sinne ajelemassa, niin päätettiin seurata mukana. Sierra Nevada on itseasiassa nimitys vuoristolle, jossa sijaitsee manner Espanjan korkein kohta Mulhacén (3478 m merenpinnasta). Ihan niin korkealle emme pässeet, mutta kiipesimme kyllä yli 2000 metriin pienellä Nissan Notellamme. Tuli kyllä Volvoa ikävä…
Perillä Sierra Nevadassa totesimme olevamme hiihtokeskuksessa. Pidemmälle emme päässeet, sillä tie loppui kylän keskustaan tehden siellä ympyrän. Rinteissä oli ihan aitoa lunta, vaikka lämpöä oli vajaa 10 astetta 😉
Pienessä hiihtokylässä oli suksiin erikoistuneita liikkeitä, bistroruokaa tarjoavia ravintoloita, fysioterapeutti ja näimme ihan aidon hiihtopumminkin. Vuoren rinteille oli rakennettu hotelleja ja näimme myös myytävänä olevia asuntoja. Jos laskettelua harrastaisi silleen hallitusti (osaan jo kaatua mäessä), tämä olsi varmaan ihan ok paikka.
Meinasimme ekaksi, että syömme täällä ruuan, mutta muutimme mielemme, sillä halusimme pois kiemurtelevilta vuoristoteiltä ennen pimeän tuloa. Hurruuttelimme suurimmaksi osaksi alamäkeä kohti Fuengirolaa ja maksoimme toisen 3,05 euroa tietullia.
Oli mukava päivä 🙂
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 