Olemme varmaan joskus muistaneet mainita, että kun me olemme lähdössä lomalle, niin yleensä aina joku asia (tai yleensä kymmenet asiat) menee pieleen. Tällä kertaa ainoa asia joka pisti hanttiin oli keli. Emme meinanneet saada Transiittia ulos pihasta, kun lunta oli yllättäen tullut se luvattu 20 cm sunnuntain aikana. No, onneksi saimme vietyä sen huoltoon ja matka jatkui Lohjan kautta kohti lentokenttää.
Koneemme piti lähteä klo 19, mutta jonotettuamme jo boardingiin, meille ilmoitettiin, että nyt kestää vielä, kun kapteeni oli sitä mieltä, että ei uskalla lähteä lumihiutaleiden keskelle seikkailemaan. Finski kyllä nousi ilmaan ihan moneen koneen voimin, mutta Luftwaffella oli toiset aatokset ☺
Saimme lisätietoa aina puolen tunnin välein ja kun totesimme, että nyt ei kiirettä ole, päätimme mennä syömään.
Vihdoin klo 20.45 ilmoitettiin, että pääsemme matkaan (me veikkasimme, että Bundesliigan ottelu loppui ja kapteeni halus illaksi kotiin). Ilmoitus otettiin vastaan raikuvilla aplodeilla ☺
Ihan heti ei kuitenkaan päästy ilmaan, sillä ekaks piti saada matkatavarat mukaan (joku koneen juttu ei toiminut, kun ei saatu nostettua tavaroita jonnekin), piti etsiä de-icing paikka (käytiin vissiin Järvenpäässä kääntymässä) ja odotella muuten vaan. Eli ilmaan päästiin suunnilleen klo 21.45.
Matka meni muuten ihan mukavasti paitsi, että on aina mieltäylentävää, kun henkilökunta kuuluttaa: ’Onko koneessa lääkäriä tai hoitajaa? Tarvitsemme lääkäriä tai hoitajaa! ’ Sitten juoksi putkipiikaa edestakaisin käytävää kiireisen näköisenä. Se mitä saimme selville oli, että noin kolmekymppinen nuori mies oli pökrännyt koneen takaosassa. Ilmeisesti mies ei ollut syönyt mitään sinä aikana, kun odottelimme konetta ja sokerit loppui mieheltä kesken. Hää sitten loppujen lopuksi ihan tyynesti istui takarivillä syöden banaania ja lääkärihoitajat palasivat paikoilleen.
Toinen tapahtuma oli hauskempi. Katselimme kupla ottikossa olevaa nuortamiestä, joka jonotti tarjoilukärryjen perässä kohti vessaa ja näytti aika tuskaiselta. Meidän naurumme herätti Kiroilevan siilin paita miehen päällä ja siinä lukeva teksti: ’Tämon yhtä helevettiä!!!’
Laskeuduimme Münchenin kentälle puolen yön jälkeen paikallista aikaa ja suuntasimme kohti Hertzin autovuokraamoa ja meille varattua autoa. Idea oli ihan hyvä, paitsi että liike oli sulki, kun kellokin oli jo yli puolen yön. Hätäpäivystäjä Budgetin tiskillä sanoi, että meille ei ollut jätetty autoa tai avaimia Hertziltä. Europcarilta emme saaneet autoa vuokrata, koska meillä ei ollut varausta. Palloilimme vähän aikaa ympyrää, kunnes löysimme yhden avoinna olevan autovuokraamon, mutta hinta oli niin suolainen, että päätimme jättää auton vuokraamisen seuraavaan päivään ja Münchenin keskustaan. Vuokraamo pyysi autosta hurjien alennusten kanssa 550 e, kun olimme varanneet Hertzin auton hintaan 285 e.
Hyppäsimme taksiin ja suuntasimme kohti hotelliamme. Taksikuskimme oli oikein mukava keski-ikäinen mies, joka puhui jopa englantia ihan ymmärrettävästi. Keikkamme ilmeisesti pelasti hänen iltansa – olihan hän istunut kentällä jo 5 tuntia. Taksi maksoi 65 euroa, mutta laskimme, että silti tulee halvemmaksi ottaa auto kaupungilta seuraavana päivänä.
Olimme jo aikaisemmin ilmoittaneet hotelliimme, että lentomme on myöhässä ja ystävällinen henkilökunta ilmoitti, että respa menee kiinni klo 23 (me saavuimme hotelliin klo 1 jälkeen), mutta että he jättävät sähkölukon ja PIN-koodin taakse meille avaimen huoneeseemme. Oli kyllä ihan onni, että tajusimme laittaa kentältä sähköpostia hotelliin, muuten olisimme olleet paitsi ilman autoa, myös ilman yöpaikkaa. Nyt unta kuulaan.
Seikkailu jatkuu….
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 