21.12.2012 Maailmanlopun meininkiä, mutta silti etiäpäin kohti etelää

Aamulla näimme vähän maisemia campingalueelta mihin olimme illalla laskeutuneet. Alue oli tosi siisti ja siellä oli kaiken maailman aktiviteetteja minigolfista uima-altaaseen. Uima-allas oli yllättäen sulki. Aamulla päivänvalossa huomasimme, että lunta ei ollut juurikaan, mutta jossain vaiheessa lunta oli ollut enemmänkin, koska sulavia lumikasoja oli suuremmissa käännöksissä. Aamulla kokeilimme jääkaapin kaasukäyttöä uudemman kerran ja nyt starttasi eli jääkaappikin toimii taas. 🙂

Saimme yöpymisemme maksettua vähän suuremman offensiivin kanssa (asiaan liittyi, se että yöpyminen olisi pitänyt maksaa tiettyyn aikaan, paikan tietokone kaatuili ja maksun vastaanottaja oli tietokone-ja maksupääte lukutaidoton eli illiteraali, kun alkuperäinen vastaanottohenkilö oli kadonnut jo paikalta, kun me tulimme maksamaan liian myöhään. Niih!).

Maisemaa Tanskassa
Maisemaa Tanskassa

Eikun kone tulille ja suunnaksi Rødbyn satama. Poikkesimme ohimennessämme kylän Netto-kaupassa, joka on sellainen vähän Siwan tyylinen pieni kauppa. Ostoslistalla oli hajusteeton saippua, joka oli unohtunut ottaa mukaan kotoa. Ja löytyihän sieltä samaa Neutral merkkiä, mitä meilläkin myydään. Vähän omituista tanskalaisissa kaupoissa on se, että esim. banaanit ja appelsiinit myydään aina kappalehintaan. Niitä ei siis punnita. Ja olihan siellä näitä tarjouksia, että osta 2 hintaan 15 kr, mutta yksitellen hinta olikin vaan 6 kr kappale. Todellista säästöä. Tanskalaiset kaupat ovat ottaneet EU:n kauppiaalle suoman mahdollisuuden käyttöön periä asiakkaalta korttimaksamisen kulut, joka tarkoitti muutaman kruunun lisää jokaiseen korttiostokseen.

Ajelimme aaltoilevien, vihreiden maisemien läpi ja ihastelimme pieniä, kauniita kyliä. Parit hienot sillatkin matkan varrella ylitimme. Meri näytti todella kylmältä ja vaahtopäitä oli runsaasti. Matkalla vanha tuttavamme Arska näyttäytyi taivaalla muutaman kerran ja valoi toivoa siihen, ettei ole vielä ottanut lopputiliä valaisijan ja lämmittäjän hommista.

IMG_2393

Rødbyn satamassa maksoimme 71 euroa meren ylityksestä vähän isommalla paatilla mitä seilaa Ahvenanmaan saarten välillä. Laivalla oli myös taxfree myymälä, josta sai ostaa mm. Salmiakkikossua ja Minttu –viinaa hintaan 6,70 e/pullo. Saimme lippua ostaessa mukaamme tupakan ostamiseen oikeuttavan lipun, jossa luki näin: ’2xTobacco coupon. This coupon entitles you to buy 1 packet of duty free cigarettes per person. Only for consumption on board.’ Eli sait ostaa tupakkaa askin, mutta se on poltettava laivalla!

Puttgardeniin saavuttuamme otimme suunnaksi Border Shopin ja täydensimme

IMG_7990
Border Shop. Kannattaa vierailla.

Alkuperäinen suunnitelma oli jatkaa matkaa Berliiniä kohti, mutta totesimme, että nyt täytyy jättää se kaupunki väliin. Olimme suunnitelleet menoa erääseen outlet cityyn ja huomasimme, että joulu painaa päälle, eikä paikka olisi enää auki, kun vihdoin sinne pääsisimme. Uudet koordinaatit naviin ja suunta etelään.

Saavuimme illalla vähän ennen klo 21 paikallista aikaa tänne Brillteich Camping Seeseniin. Onneksi olivat vielä paikalla. Tosin ensimmäinen ihmettelevä kysymys alueen henkkilökunnalta oli ”We have snow?” johon Juhani kysyi: ”Is that a Problem??”, johon sai vastauksen,  ettei estä majoittautumista, jos se ei meitä haittaa.  Ja lunta täällä on peräti noin 3 senttiä.

Brillteich Camping Seesen
Brillteich Camping Seesen

Alue on tosi siisti ja henkilökuntakin puhui ihan ok englantia. Yöpyminen sähköineen maksoi 15,50 e ja suihkusta pulitimme kohtuulliset 50 senttiä.

Unten maille mars!

Anne ja Juhani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s