24.12.2012 Andeer, Sveitsi

Aamutoimien jälkeen lähdimme kävelylle Andeeren kylään. Kylä on kohtuullisen pieni ja ihan keskustassakin oli lampaita ja lehmiä aitauksissaan. Talot olivat kauniita.

Andeerin kylä
Andeerin kylä

IMG_2635 Poikkesimme kylän kaupassa ja taas hämmästelimme paikallista valikoimaa. Täällä lähiruoan tunsi siitä, että esim. juuston vieressä oli hyllynreunaan laitettu tuottajan valokuva. Eli ei pääse tuottaja vastuutaan pakoon 🙂

Vähän kevyempää pesukalustoa postiautolle
Vähän kevyempää pesukalustoa postiautolle

Sveitsistä vähän faktatietoa. Sveitsin alueella on ollut asutusta jo 150 000 vuotta. Ja maan katsotaan tulleen itsenäiseksi 1.8.1291. Valtiolla ei ole varsinaista valtionpäämiestä ollenkaan, vaan valtion toimeenpanovaltaa edustaa 7 jäseninen liittoneuvosto. Maalla on 4 kansalliskieltä saksa, ranska, italia ja retoromania. Sveitsissä asuu n. 8 miljoonaa ihmistä. Sveitsissä on maailman tihein rautieverkko ja jokainen sveitsiläinen matkustaa junalla keskimäärin 2100 km vuodessa.

IMG_2617

Sveitsin pääkaupunki on Bern. Maa jakautuu 26 kantoniin, joilla on kohtuullinen itsehallinto ja kullakin oma perustuslakinsa. Naiset saivat äänioikeuden vasta 1971 ja joissakin kantoneissa naiset saivat äänestää vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1990. Sveitsissä kaikki alle 42-vuotiaat miehet kuuluvat reserviin, jotka säilyttävät armeijan aseita kotonaan. Eli Sveitsissä on suunnilleen joka kodissa rynkky ja vähän ammuksia. Mielenkiintoinen paikka 🙂

Kävelyretken jälkeen otimme uikkarit mukaan ja lähdimme pulikoimaan mineraalivesi altaalle. Rakennus oli aika pieni, mutta se oli melko uusi. Sisällä oli sellainen pyöreähkö uima-allas ja ulkoaltaalla oli poreita ja pyörteitä vaikka muille jakaa. Ulkoaltaan lämpötila oli n. 40 astetta ja vaikutus oli ihan hauska, kun naama oli pikkasen kylmä, mutta muu kroppa oli ihan lämpimän veden alla.

Aattoilta kului muuten ihan rauhallisesti. Katselimme telkkua ja söimme jouluruuan laatikkoineen ja kinkkuineen. Ja sit olikin aika mennä pötkölleen.

Jatkamme huomenissa

Anne ja Juhani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s