Venezian Camping Villagesta oli lähdettävä aamulla jo klo 10.00 mennessä, jos ei halunnut maksaa vielä seuraavaakin vuorokautta. Kello oli soimassa järkyttävän aikaisin aamuyöstä eli klo 8.00. No, eihän me ihan siihen aikaan herätty ja sit tulikin vähän kiire. Sanoimme ’Ciao!’ hyville vessoille ja suihkuille ja lähdimme suunnistamaan kohti San Marinoa.
Päätimme tällä kertaa vältellä moottoriteitä, vaikka sumu olikin lävitsenäkemätön. Orjallisesti seurasimme navigaattoria (kun ei paikallistuntemusta muutenkaan ollut) ja käännyimme eräässä kylässä eräälle pikkutielle. Tuskastelin vähän, kun tie on liian kapea(siis yhdelle autolle), että meinaa peilit osua talon seinään ja kylki rautakaiteeseen. Pienen kumpareen takaa paljastu toinen yllätys, nimittäin matala silta. Pysäytin auton ja aloin arpomaan mahtuuko asuntoautomme siitä läpi vai ei. Silta oli 2,3 m korkea ja automme noin 3 metriä. Vaihtoehdot olivat joko vauhdin otto tai peruuttaminen. Valitsin peruuttamisen. Olin vähän jännäkakka housuissa, koska tiehän tietenkin oli yksisuuntainen, kun se oli niin kapeakin ja perässä oli jono paikallisia Fittibaldeja. Vaan eipäs tie ollutkaan yksisuuntainen. Tosin en olis saanut asuntoautoa siinä tiellä edes ympäri, sen verran kapea se tie oli.
No, Juhani pihalle kertomaan takana jonottaville, että ’Scusi, nyt pitää peruuttaa’. Sain auton sen verran sivuun pienen tienpätkän kohdalla, että muut pääsivät ohitseni ja sit vaan hätävilkut päälle ja peruuttamaan. Onneksi matka ei ollut kuin muutama sata metriä ja onneksi ei ollut hirveesti liikennettä. Paikalle osunut pyöräilijä oli vakaasti sitä mieltä, että moottoritie on ainoa oikea vaihtoehto, jos pitää ajaa yhtään mihinkään. Neuvoa uhmaten matkamme jatkui ilman moottoritietä.
Ajelimme pienten kylien läpi rannikkoa pitkin kohti etelää. Aika monien talojen ikkunoissa oli laudat tai ihan isotkin talot oli päästetty rapistumaan korjauskelvottomiksi. Kauniiksi maisemaa ei siis voinut sanoa. Törmäsimme myös kosteikko alueeseen, joka oli selvästikin lintuharrastajien suosiossa. Tiet olivat selkeästi tosi huonokuntoisia. Ja nopeusrajoitukset olivat sen mukaiset 50 – 70 km/h.
Matkalla tulimme myös huvipuistolle, jonka jälkeen oli fashion outletteja, jonka jälkeen oli pitkä pätkä sex shoppeja. Teemamaata kerrakseen koko perheelle.
Vajaan puoli tuntia ennen San Marinoa poikkesimme Iper Rubicone kaupassa (http://www.cc-romagnacenter.it/). Tai oikeastaan kyseessä oli kokonainen alue täynnä erilaisia kauppoja. Iper oli alueen Citymarket tyylinen monitavarakauppa. Täydensimme vähän ruokavarastoja ja muutenkin ihmettelimme paikallista valikoimaa. Yleistuntumaksi jäi, että HeVi osasto oli todella hieno, runsasvalikoimainen ja hyvin hoidettu. Lisäksi paakkelsiosasto oli ilo silmälle. Juustoja oli kans ihan älytön määrä erilaisia ja tietenkin makkaraa ja salamia ja kuivattua lihaa (sikaa) oli vaikka minkälaista. Pesuaineosastolle en mennyt ollenkaan, kun haju oli aika kauhea matkankin päästä. Täällä kaikissa pesuaineissa käytetään todella voimakkaita hajuja (ja hajusteallergikolle ne osastot ovat myrkkyä). Karkkiosastolla ihmeteltiin sellaisia joulusukkia, joissa oli karkkia sisällä. Ja luudalla lentäviä joulunoitia, joilla oli hameen alla karkkia.
Sumu jatkui edelleen, kun matka jatkui. Kiipesimme mäkeä ylös ja saavuimme San Marinon valtioon. San Marinolla on vain yksi rajanaapuri eli Italia ja sen virallinen kieli on italia. Maan pinta-ala on n. 61 neliökilometriä ja asukasluku on n. 32 000. San Marino väittää olevansa maailman vanhin perustuslaillinen valtio (vuodelta 301). Tosin maalla ei kuulemma ole oikeasti perustuslakia ollenkaan, vaan maan hallinto ja politiikka määritellään kuudessa latinaksi kirjoitetussa kirjassa (1600 luvulta). San Marinon talous on Euroopan vahvimpia. Työttömiä ei juurikaan ole, maalla ei ole velkaa ja sen budjetti on ylijäämäinen (eli rahaa tulee vuosittain enemmän sisään kuin kulutetaan). San Marinon historia on mielenkiintoinen sekoitus kaikenlaista, mutta 1900-luvun kohokohdiksi voidaan mainita se, että maata hallitsi 1923-1943 fasistinen puolue ja se, että maa oli maailman ensimmäinen maa, jossa valittiin demokraattisesti valtaan kommunistinen puolue (1945-1957). Nykyään valtio ei kuulu Euroopan Unioniin, mutta sen rajoilla ei ole rajatarkastuksia ja se on saanut luvan käyttää euroa valuuttanaan. Käytännössä San Marinon omat eurot ovat keräilykappaleita. San Marinon postimerkit ovat kuuluisia kauneudestaan ja niitä keräillään yleisesti.
Sisäänkirjoittautuminen tänne camping alueelle sujui kivuttomasti. Tosin sankan sumun takia maisemista ei ole juurikaan tietoa. Kun saimme auton parkkiin, päätimme ottaa päikkärit, sen verran matkailijaa väsytti. Huomenna tutustumme San Marinoon ja otamme suunnaksi ikuisen Rooman.
Me palaamme 🙂
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 