Aamulla oli taas kello epäinhimillisen aikaisin soimassa eli klo 8. Aamutoimien jälkeen hyppäsimme possujunaan, jolla pääsimme alueen respaan. Kyselimme, että millä ihmeellä pääsemme Vatikaanin suuntaan. Meillä oli nimittäin treffit ystäviemme Suvin (voidaan kutsua intimiteettisuojan vuoksi vaikka Tuulikiksi) ja Vesan (olkoon vaikka Pasi) sekä heidän tyttärensä Oonan kanssa (Oona halusi nimensä näkyvän). Respasta saimme kartan ja ohjeet mennä läheiselle juna-asemalle ja vaihtaa Flaminio Piazza Popolon asemalla metroon. Tämä juna-asema Due Ponti oli muuten aika kauhean näköinen.
Luulen, että jos Jakomäki ja Korso saisivat lapsen, niin se lapsi näyttäisi tältä. Ja junan alkuperäisestä väristä ei oikein ollut selvyyttä, sillä se oli aivan täyteen maalattu tageja.
Olimme tunnin myöhässä aikataulusta, kun lopulta pääsimme Vatikaaniin, joten muut olivat jo tutkimassa juttuja Pietarin kirkon sisällä ja kiipeämässä kupoliin. Jono kirkkoon oli satojen metrien mittainen ja aukiota oltiin sulkemassa jo klo 13, joten päätimme olla menemättä sisään kirkkoon.
Vatikaanihan on maailman pienin valtio eli pinta-alaa on vain 44 hehtaaria. Asukkaita siellä on 836. Ja mikä mielenkiintoisinta, väestön kasvu on 0,01 %. Eli joku siellä aina lisääntyy 😉 Vatikaanissa ei ole maataloutta eikä vesistöjä (mainittavasti ainakaan – suihkulähteitä ei lasketa vesistöiksi).
Jotenkin tämä kuuluisa Pietarin kirkon aukio oli pienempi kuin olimme kuvitelleet ja TV:stä nähneet. Odottelimme jonkun aikaa ystäviämme Pasia ja Tuulikkia ja päätimme sillä aikaa tutustua uskonnollisten esineiden kauppaan. Siellä oli kalliiseen hintaan myynnissä kaikkea Paavi-krääsää, rukousnauhoja, pyhää vettä ja muutakin uskonnollista tavaraa ihan kyllästymiseen asti. Ostimme kaupasta jääkaappimagneetin ja lähdimme vessan kautta ulos.
Tapasimme ystävämme ja päätimme suunnata lounaalle jonnekin. Matkalla näimme mm. kaupan, jossa myytiin kaikkia kivoja paavi (tai pappi)vaatteita. Löysimme pienen pizzerian, mistä saimme ihan kelpo lounaan. Miesten makkara-annos tosin oli sen verran pieni, että olisi edellyttänyt käyntiä mäkkärissä, jotta olisi tullut kylläiseksi.
Lounaan jälkeen suuntasimme kohti Colosseumia. Kohtuullisen vaivattomasti pääsimme metrolla perille suoraan tuon muinaisen, pyöreän urheilukentän kulmalle. Vähän aikaa siinä pällistelimme ja päätimme mennä sisäpuolelle tutustumaan menneiden aikojen gladiaattorien työpaikkaan lähemmin. Muuten ihan hyvä, mutta sulkivat sisäänkäynnin melkein nenämme edestä klo 15.00. Oli kuulemma päivä täysi. Vähän tietenkin oltiin pettyneitä, mutta minkäs siinä sitten tekee. Ihailimme rakennusta ulkoapäin ja ihmettelimme miten se aina saadaan kaikissa postikorttikuvissa näyttämään siltä, että se sijaitsee jotenkin erillään muista rakennuksista.
Colosseumin takapuolella oli gladiaattoreiksi pukeutuneita miehiä, jotka esiintyivät ihmisten kuvissa maksua vastaan (ja esiintyvät kuulemma myös pyytämättä ihmisten kuvissa ja vaativat siitä maksun – eikä auta poliisikaan).
Jatkoimme matkaa katua eteenpäin kohti Il Vittoriota. Il Vittorio on jumalattoman suuri rakennus, jonka käyttötarkoituksesta meillä ei ollut muuta käsitystä kuin, että ainakin siellä on joku sotamuseo. Rakennuksen katolle pääsee hissillä ja sieltä on hienot näkymät yli Rooman (näin meille kerrottiin). Ihan kiva muuten, mutta sielläkin lyötiin lappu luukulle vähän ennen kuin meidän piti päästä hissiin. Työpäivä loppui klo 16.00. Päätimme tutustua viereiseen kirkkoon ja sinne pääsimme sisään, mutta kohtsillään siellä alkoi pyhä messu, joten poistuimme paikalta.
Kiersimme talon ja saavuimme Piazza Venezialle. Ihailimme Il Vittorion fasaadia ja jatkoimme tallustamista jonnekin. Poikkesimme Fontana di Trevillä, jossa populaa oli pilvin pimein tuijottamassa suihkulähteen toimintaa. Ihan kaunishan se oli.
Illan jo pimetessä totesimme olevan iltapala-ajan ja laskeuduimme Al Caminetto ravintolaan (Via del Nazareno 3/4). Pasi-Vesa tilasi mahalaukkua ja jotain, mutta me muut tyydyimme vähän enemmän perinteisiin ruokalajeihin. Ruoka oli hyvää (varsinkin lasagne ja risotto, mahalaukkua en maistanut).
Kello alkoi olla sen verran, että oli aika palautua camping-alueelle. Toivotimme hyvät yöt ystävillemme ja laskeuduimme maan alle metroon, josta myöhemmin vaihdoimme junaan. Jännäksi asian teki se, että juna pysähtyy iltaisin tietyillä asemilla vain tarvittaessa ja meillähän tämä paikallistuntemus on hallussa. Silmä kovana yritimme pitää lukua ohi kiitävistä asemista, mutta onneksi muutama muukin oli jäämässä pois samalla asemalla, joten pääsimme Village Flaminioon ihan mukavasti.
En ole vieläkään varma, että Italia ja meidät on tarkoitettu toisillemme, mutta tänään saimme ainakin hyvää ruokaa. Turisteja oli joka paikassa todella paljon ja mietimmekin, että minkälaista täällä on kesällä, kun turisteja on monikertainen määrä, jonot infernaalisia ja sen lisäksi on vielä kuuma. Rooma on mielestäni myös aika roskainen paikka siitäkin, huolimatta, että roskistiheys on varmasti maailman huippuluokkaa (niitä on jalkakäytävät täynnä ja ne tukkivat kulkureitit). Ja kanttarit on täällä 30-40 cm korkeita (renkaiden omistajana heti huolestuin asiasta).
Katsomme mitä huominen tuo tullessaan. On se mukava, kun vieraassa isossa kaupungissa on tuttuja, joiden kanssa tutustua kaupunkiin. Palataan! 🙂
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 