Hyvin nukutun yön jälkeen veimme tavarat autoon ja menimme kaupungille vielä tutkimaan yksi käsityöiike, jonka illalla huomasin hotellin lähettyvillä. Tai siis minä tutkin myymälän ja Juhani istui kaupan ulkopuolella. Oli kuulemma kaksi mummoa naureskellut Juhania, että taitaa vaimo olla vieläkin käsityöliikkeessä, kun mies istuu myymälän ulkopuolella 🙂

Flensburgista suunnistimme Glücksburgiin linnakohteeseen. Linna on Pohjois-Euroopan tärkeimpiä renesanssilinnoja ja ihan komea ilmestys olikin.


Kuvaaminen sisällä oli valikoidusti kiellettyä (ja tietenkin minä kuvasin), mutta ei siellä mitään nyt niin ihmeellistä ollut, että kuvauskielto olisi ollut tarpeen. Linna rakennettiin 1580-luvulla ja sen rakennuttaja kuningas Kristian IX on ollut alku suunnilleen koko Euroopan kuningashuoneille. Hänen jälkeläisistään on tullut kuninkaallisia Hollannin, Tanskan, Venäjän, Kreikan, Britannian, Norjan ja muutaman muunkin maan kuningashuoneisiin.


Mielenkiintoista oli, että linnan nykyisen järven alueella on aikoinaan ollut iso ja vaiktutusvaltainen luostari. Mutta kun luostari oli kuninkaan mielestä liian mahtava, niin se hajotettiin ja munkit lähtivät töihin läheisille maatiloille tai vieraille maille ja luostarirakennus purettiin. Luostarin kivistä rakennettiin nykyinen linna. Arkeologit ovat tutkineet nyt veden alla olevia raunioita kuivattamalla jorpakkoa viimeksi vuonna 2005.

Matka jatkui kohti Ribeä. Ribe on Tanskan vanhin kaupunki ja se on perustettu 800-luvun alkupuolella. Kaupunki on todella kaunis. Vanhoja taloja on vierivieressä ja uudetkin talot on sovitettu niin, että niitä ei erota vanhoista naapureistaan. Talojen seinustoilla kasvoi köynnösruusuja ja pihat olivat hienosti hoidettuja. Ja kun aurinkokin lopulta näyttäytyi, niin mikäs siellä oli käppäillessä 🙂


Käytiin syömässä italialaisessa ravintolassa hyvää ruokaa. Tosin jouduin lähettämään ekan pizzan takaisin keittiöön, kun se oli väärä. Olisin muuten syönyt sen, mutta siinä oli kebab-eläimen lihaa, jossa epäilin olevan soijaa ja olinkin oikeassa, kun pyysin tarjoilijaa tarkistamaan asian. Tilasin muuten ison vesilasi ja toivat mulle 0,8 litran maljakon.
Ruokailun jälkeen etsimme seuraavan yöpymispaikkamme eli Storkesöenin leirikeskuksen. Vuokrasimme tällaisen 2 kerroksisen mökintapaisen rivitalon palasen. Varustukseen kuuluun jääkaappi, uuni, kahvinkeitin ja jopa erillisen pakastin.

Huomenna palaamme Syltille. Saas nähdä onko siellä yhtä kylmää kuin lähtiessämme.
Anne ja Juhani