Hotellin aamiainen oli loistava. Tarjolla oli englantilaiseen aamiaiseen kuuluvat munakokkeli, pekoni, paistetut sienet ja tomaatit, paahtoleipää ja asiaankuuluvat marmelaadit. Sen lisäksi oli mm.hedelmiä, montaa eri lajia aamiaismuroja ja kahvia ja tietenkin teetä.
Maittavan aamiaisen ja pienen kävelylenkin jälkeen pakkasimme retkueemme autoon ja suuntasimme kohti Dalwhinnien tislaamoa. Pitlorchyn kylässä on Blair Atholin tislaamo, mutta sinne emme tällä kertaa menneet, koska olemme siellä jo vierailleet muutama vuosi sitten. Matkalla kohti Dalwhinnien kylää näimme aina silloin tällöin lampaita ja lehmiä ja muutama tukkalehmä eli ylämaan karjaan kuuluva yksilökin nähtiin.
Dalwhinnie on 100 asukkaan pieni kylä, joka on kuulemma Skotlannin kylmin kohta: keskilämpötila vuodessa on vain + 6 astetta. Osallistuimme kierrokselle, jossa meille esiteltiin tuotantolaitokset ja maistatettiin tehtaan tuotteita. Kierros maksoi 8 puntaa ja siihen sisältyi maisteluun käytetty lasi. Tislaamolla kuvaaminen oli kiellettyä, mutta ei siellä ollut mitään ihmeellistä kuvattavaakaan. Myymälässä oli myynnissä myös muiden tislaamojen joitakin tuotteita ja tryffelityyppistä, koristeellista suklaata.
Yllättäen Dalwhinniesta lähtien sain kunnian toimia kuskina 🙂
Poikkesimme vielä Tomatinin tislaamolla, kun se sattui siihen matkan varrelle. Mukaan tarttui muutamaa päivää aikaisemmin julkaistu Cù Bòcan -viski.
Saavuimme Invernessiin ja päätimme syödä myöhäisen lounaan The Den & Johnny Foxes -ravintolassa. Ruoka oli oikein maittavaa ja hinta-laatusuhdekin ihan ok.
Löysimme pienten mutkien kautta hotellimme Winston Guest Housen. Pasi-Vesa ja Suvi-Tuulikki tyttärineen saivat huoneen toisesta kerroksesta, mutta me muut jouduimme ravaamaan kolmanteen kerrokseen. Tulipahan harrastettua hyötyliikuntaa ja etureidet kiitti 🙂
Kun aikaa oli, niin päätimme tehdä pienen tiedusteluretken Loch Nessille. Tavoitteena oli tietenkin hirviön näkeminen. Loch Ness on 37 km pitkä järvi ja sen maksimileveys on vajaat 3 km. Järvi on syvimmillään noin 230 metriä ja keskisyvyyskin on yli 130 metriä. Ja vettä tuossa järvessä on kuulemma enemmän kuin Englannin ja Walesin järvissä yhteensä. Ja siitä hirviöstä on puhuttu aika pitkään, itseasiassa vuodesta 565 lähtien. Mitään pitäviä todisteita ei kukaan ole pystynyt esittämään hirviön olemassaolosta, mutta silloinhan tilaa jääkin arveluille ja legendan maine vaan kasvaa 🙂 No me emme hirviötä nähneet ja kun sadekin pukkas päälle, niin ei jääty pitkäksi aikaa tiirailemaan.
Ajoimme muutaman kilometrin tietä eteläänpäin ja katsastimme Urquhartin linnan rauniot. Linnan raunioille ei päässyt tutustumaan kävellen, kun paikka oli jo sulki, mutta tieltä näimme ihan riittävästi.
Kävimme vielä iltaruualla The Corner nimisessä bistrossa. Paikka oli valittu parhaaksi bistroksi kaupungissa tänä vuonna, mutta ruoka ei ihan yltänyt meidän mielestä tähän kunniamainintaan. Minä tilasin risoton ja se oli lievästi sienelle maistuvaa riisipuuroa. Oonalle tilattiin pastaa, joka oli niin pippurista, että pöydän yhteinen mielipide oli: syömäkelvotonta. 7 hengen seurueestamme muutamalla oli ihan ok ateria, mutta missään nimessä ravintolaa ei voi suositella ainakaan herkkusuille.
Huomenna vuorossa Joctoberfest!
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 