15.3.2014 Houston – Helsinki

Herättiin aamulla vapaalla moodilla, kun ei ollut mihinkään kiire. Lento lähti vasta 17.40, joten päivällä oli hyvää aikaa… tehdä jotain. Totesimme, että pari postikorttia pitää lähettää eli niihin piti saada postimerkit. Helpommin sanottu kuin tehty. Postimerkkejä saa joko postista tai Walmartista tai UPS Servicestä, kertoi kysyttäessä hotellin respa.

Lähdimme tavaroinemme liikkeelle melkoisessa rankkasateessa ja navi teki meille tepposet, nimittäin ei löytynyt Walmartia sieltä mihin navi meidät vei. Löydettiin sit UPS vahingossa. Kohtelias naisihminen siellä kertoi, että postimerkki Eurooppaan maksaa 1,92 dollaria. Oltiin jo ajeltu toista tuntia, niin totesin, että ihan sama, maksakoon mitä maksaa. Tätin kummatkaan postimerkkitulostuskoneet eivät kuitenkaan toimineet ja hää ohjas miedät postiin parin kilometrin päähän. Posti oli auki lauantaina (jee 🙂 ), mutta siellä oli vain yksi työntekijä, jolla oli täydet käsissä, kun ei vissiin oikein tiennyt mitä heillä myydään ja minkä kokoinen on keskikokoinen laatikko, jota eräs asiakas kyseli. Saimme loppujen lopuksi postimerkit (Eurooppaan ei ilmeisesti lähetetä useinkaan mitään lentokentän lähettyviltä, kun oli aika pihalla mies) ja kortit postiin. Aikaa meni noin 2 tuntia, gasoa arvaamaton määrä ja postimerkit maksoi vähän yli dollarin kappale.

Seuraava seikkailu oli tankkaaminen. Ongelma on se, että kortilla maksaessa pitää varmennuksena ilmoittaa korttimasiinalle laskutusosoitteen postinumero pin-koodin lisäksi. Ja tietenkään suomalaiset postinumerot eivät kelpaa jenkkikoneelle. Jos haluat maksaa gason sisällä huoltiksella, niin sinun pitää tietää täsmälleen kuinka paljon polttoainetta ostat, koska se veloitetaan kortilta etukäteen. Ja meidän tietenkin piti saada tankki täyteen eli ei ollut tietoa paljonko gasoa tarvitsemme. Onneksi muillakin oli ilmeisesti ollut samoja ongelmia, koska meille ehdotettiin, että annetaan ajokortti kaniin siksi aikaa, kun tankkaamme ja tulemme sit jälkikäteen maksamaan. Onnistui! Bensiinin hinta on edukasta Suomeen verrattuna eli gallona (USAn gallona 3,785 litraa) maksoi 3,20-3,40 dollaria eli noin 1,20 euroa litra. Tosin oktaanitkin on paljon alhaisempia eli suurin oktaaniluku oli 93 ja pienin 87. Diesel on kalliimpaa kuin bensa.

Saimme auton palautettua ilman ongelmaa ja suuntasimme lentokentälle bussilla, jossa oli erittäin avulias nuori mies nostelemassa tavaroitamme.

Turvatarkastus oli taas luku sinänsä. Ongelma oli rullalinjaston pituus eli me liutimme muovilaatikossa tavaroitamme varmaan 3 metriä metallipöydällä ennenkuin rullalinjasto (1 metri ennen läpivalaisua) helpotti tehtävää. Sen jälkeen rullalinjan rullat olivat kohtuu kaukana toisistaan eli laukku ei sujuvasti liikkunut siinä, vaan se oli laitettava muovilaatikkoon.

Meille jäi vähän aikaa kierrellä kentällä ja syödä vähän välipalaa. Koneeseen kun päästiin, niin kapteeni kertoi, että olemme aikataulusta vähän edellä mikäli pari matkustajaa vielä saapuu ajallaan. Vähän ajan päästä totesimme, että nyt on huonoja uutisia ja hyviä uutisia. Huono uutinen oli se, että lennon lähtö myöhästyi puolisen tuntia, koska yksi matkustaja ei tullutkaan koneeseen ja hänen matkatavaransa piti poistaa ruumasta. Ja hyvä uutinen oli se, että tuo matkustaja puuttui mun vierestä eli meillä oli 3 penkkiä käytössä! 😀 Helpotti muuten lennon aikana nukkumista.

Saavuttiin Lontooseen ja vaihdettiin konetta ilman ongelmia. Helsinkiin saavuimme sunnuntaina noin klo 16 aikoihin.

USA:n talous tuntuu olevan elpymässä. Näimme monessa paikkaa myymälässä ilmoituksen, että palkataan työntekijä. Tosin paikalliset työsuhdesäännökset tekevät palkkaamisen ja erottamisen äärimmäisen helpoksi. Jos työntekijästä halutaan eroon, niin sille sanotaan, että ei tarvii tulla huomenna. Ja peruspalkka palvelualoilla on yleensä aika pieni. Palveluhenkilöt elävät tipeillä, mikä vaikuttaa tietenkin palvelualttiuteen. Ja ravintoloissa homma todellakin toimii. Ruoka tuli nopeasti ja lasku laitettiiin pöytään monesti pyytämättä ja ilman sitä hirveetä tarjoilijan metsästystä, mikä meillä valitettavsti on aika yleistä.

Ruoka-allergiat on jenkeissä paremmin huomioitu kuin Suomessa. Siellä käytetään soijaproteiinia paljon vähemmän kuin meillä eli oli melko turvallista tilata mitä tahansa ruokaa.

Tiestö on heikommassa kunnossa kuin meillä. Tai ehkä on oikeampaa sanoa, että standardi hyvälle tielle on erilainen kuin Euroopassa. Tiet tehdään monesti betonista ja niiden saumakohdat ovat aika ikäviä renkaiden alla. Noudatimme ajaessamme 3 tai useampikasitaisella tiellä keskimmäisen kaistan politiikkaa, koska oikeanpuoleinen kaista monesti loppui, kääntyi, oli suljettu tms. Keskeltä tietä oli melko helppo suunnata oikealle tai vasemmalle sen mukaan mihin ramppiin oltiin menossa. Ilman autoa voi varmaan selvitä lomansa jenkeissä, mutta se on kyllä äärettömän vaikeata, koska kaupunkien infrastruktuuri on tehty kokonaan autoja varten. Itseasiassa kaupungit ovat aika rumia kymmeniä metrejä korkeine ramppeineen, kun on tottunut Euroopan tapaan kaupunkien suunnittelussa.

Ihmiset olivat koko matkamme ajan todella ystävällisiä. Asiakaspalveluhenkilöt ovat ystävällisiä virkansa puolesta, mutta ihan tavalliset ihmisetkin alkoivat juttusille ilman sen suurempaa vaikeutta. Minun punainen hiuskuontaloni herätti ilmeisesti huomiota, koska New Orleansissa kadulla eräs vähän yli 20-v naisihminen kehui tukkani väriä (emme sen enempää jutelleet) ja kerran IHOPissa vähän yli 10 vuotias tyttö kysyi, että onko tukkani väri aito. Kerroin, että vähän on avitettu purkista. Hää totesi: I like it! ja hymyili päälle. En tiedä oliko punainen tukkani myös syy siihen, miksi herätin uskovaisten huomion ja he vakuuttelivat minulle Jeesuksen rakastavan minua (ilmeisesti tukastani huolimatta) 😀

On se matkailu vaan kivaa! Ja muistaa taas arvostaa oman maan hyviä puolia, kun on tutustunut toisenlaisiin oloihin.

Anne ja Juhani