En yleensä juurikaan kirjoita blogia, kun olemme työmatkalla, mutta Istanbulin kohdalla päätin tehdä poikkeuksen. Jaa miksikö? Sen takia, että Istanbul on ollut jotain aivan muuta ja jotain mitä ei oikein osannut kuvitella etukäteen.
Saavuimme Istanbulin Atatürkin lentokentälle ja jonotimme passintarkastukseen järkyttävän infernaalissa kuumuudessa. Hiki virtasi ja tuntui, että happi loppuu meiltä ja tuhannelta muulta, jotka jonottivat kanssamme. Passintarkastus sujui lopulta ongelmitta (suomalaisilta ei vaadita viisumia) ja pääsimme poistumaan ulos raittiiseen ilman. Vähän aikaa arvoimme eri vaihtoehtojen välillä – kuinka pääsisimme hotellille? Kentältä menee metro kaupunkiin ja muuallekin, mutta iltapäivän ollessa jo aika pitkällä päätimme, että emme ala arpomaan täysin vieraassa miljoonakaupungissa matkatavaroinemme ja niinpä hyppäsimme taksiin.
Taksimatka maksoi 40 Turkin liiraa (TRY) eli vaihtokurssista riippuen 15-20 euroa. Hotellimme Golden Ways löytyi ihan hyvin taksikuskilta. Saimme muuten samantien matkalla oppitunnin paikalliseen ajotapaan: kaasu täysillä ja torvi soi. Minulla on videokuvaa (joka kestää minuutin ja 6 sekuntia), missä kuljettajamme vaihtaa kaistaa 8 kertaa. 🙂
Hotellissamme oli tilaa ja saimmekin huoneen sijaan sviitin, jossa on siis kaksi huonetta (ja 2 TV:tä, 2 jääkaappia, 2 kassakaappilokeroa, 2 vessaa, 2 suihkua …). Hinta oli kohtuullinen 200 euroa/4 yötä. Tosin huomasimme jossain vaiheessa, että koska hotellimme ei sijaitse ihan keskustassa tai edes lähellä mitään, niin päivässä kuluu aina ylimääräistä rahaa siirtymiseen keskustaan.
Seuraavaksi oli vuorossa ruuan metsästys ja lähdimme hotelliltamme mäkeä alas kohti seuraavaa katua. Siinä kadunkulmassa pohtiessamme suuntaa, pieni ja lyhyt paikallisbussi pysähtyi kohdallemme ja juljettaja kysyi minne olemme menossa. Kerroimme kuskille, että me emme tiedä minne haluamme ja hän kertoi menevänsä metrobussiasemalle. Päättelimme, etä se on varmaan ihan yhtä hyvä paikka kuin mikä muu tahansa ja hyppäsimme kyytiin. Ja kyytiä me saatiinkin…
Olimme jo päättäneet, että emme vuokraa autoa, kun Turkin ajokulttuuri on maineeltaan vähän rajun puoleinen. Huomasimme tosi nopeasti, että teimme oikean päätöksen. Bussi ei liikkunut mäkeä ylös kovinkaan hirveää vauhtia, mutta tasaisella bussia ei pidättänyt mikään: me ajoimme hurjaa vauhtia eteenpäin, melkein törmäsimme toiseen autoon (meinaamisia ei lasketa), ohitimme pysäköidyn kuorma-auton sentin päästä ja ajoimme päin punaista… ja vastaantulevien kaistalla (tosin oma kaistamme oli varattu, kun joku tuli sitä kaistaa vastaan) ja yksisuuntaista katua vastapalloon (näin päättelin siitä, että kaikki muut tulivat kolmen rintamana vastaan sitä katua – varma en tosin ole siitä yksisuuntaisuudesta). Bussikuski tööttäili aina säännöllisin väliajoin, jotta ihmiset huomaisivat bussin tulevan ja bussi pysähteli milloin missäkin kadunkulmassa (yritimme etsiä pysäkin merkkiä, mutta ei niitä vissiin aina ollut) ja kyytiin nousi ihmisiä. Koska bussin kulkuovet olivat bussin keskellä, ei kestänyt kauaakaan, kun bussi oli niin täynnä ihmisiä, että kyytiin tulijat eivät enää päässeet kuljettajan viereen maksamaan kyytiään. Hätähän ei tietenkään ollut tämän näköinen: kyytiin astunut asiakas antoi rahansa lähimmälle ihmiselle, joka laittoi rahat eteenpäin seuraavalle ja hän taas seuraavalle. Lopulta raha saavutti kuskin ja vaihtorahat päätyivät oikealle omistajalleen samaa reittiä. Mikäli asiakkaalla oli jotain kysyttävää (ilmeisesti reitistä), niin asiaa pohdittiin vähän aikaa puolen bussin voimin ja varmistus kysyttiin kuljettajalta, jonka vastaus toimitettiin ketjussa kysyjälle. Asiakkaat jäivät myös pois kyydistä sopivaksi katsomallaan paikalla tai vaikka liikennevaloissa.
Saavuimme lopulta bussin päätepysäkille metrobussiasemalle ja kiitimme kuljettajaa kyydistä. Kyyti kuului elämäni ikimuistettaviin kokemuksiin (ikinä ei ole ollut näin hauskaa huvipuiston ulkopuolella missään laitteessa) ja tämän loistavan kokemuksen hinta oli vain 2 liiraa eli n. 75 senttiä. 😀
Seuraavaksi siiryimme metrobus maailmaan. Metrobus on sellainen 1-2 nivelinen järkyn pitkä bussi, joka liikennöi moottoritien keskelle rakennettuja omia kaistoja pitkin. Laite oli todellakin metron ja bussin yhdistelmä. Välillä kulkuneuvoja oli samalla laiturilla 2 tai 3 ja mielikuva metrosta oli aika elävä, kun takaa näki jo seuraavan lähestyvän.
Pääsimme lopulta vanhaan, historialliseen keskustaan ja saimme ruokaakin. Kello oli jossain vaiheessa melkein puoliyö ja kaupat olivat silti auki eikä kaupunki tuntunut pysähtyvän edes yöksi. Pienen seikkailun jälkeen löysimme takaisin hotellillemme ja painuimme nukkumaan.
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 