Taas oli kesäloma pitämättä ja sehän vaatii toimenpiteitä. Päätimme lähteä autolomalle. Lähtiessä ei vielä ole tietoa, mihin ollaan menossa, mutta joku raakaversio on suunnitelmasta olemassa.
Joulupäiväksi olimme varanneet Siljan lähdön Helsingistä Tukholmaan ja kerkesimme mukaan, vaikka taas iski pari muuttujaa ja kiirekin tuli. Laivalla nautimme oikein hyvän pihvin loman alkamisen kunniaksi ja pötkähdimme hyttiin nukkumaan kohtuullisen tyytyväisenä. Noi Siljan laivat on muuten mun mielestä ärsyttävän sokkeloisia, kun siellä on se Promenadi, joka halkaisee koko laivan. Aina pitää miettiä, millä puolella laivaa olet ja sit mennä hissillä alas pari kerrosta, jotta pääsee taas ylös pari kerrosta ja omalle puolelle laivaa.
Aamulla nautimme aamiaisen laivan buffassa. Eipä ollut mitenkään erikoinen kokemus, mutta eipä mikään pahakaan. Siinä pöydässä istuessamme, kuuntelin toisella korvalla keskustelua, joka käytiin äidin ja 5-6 vuotiaan tytön kesken. Mikäli oikein päättelin, niin perheessä oli 6 lasta ja ilmeisesti vanhemmat olivat jo ymmärtäneet kasvatuksen realiteetit. Tyttö nimittäin vänkäsi jotain ja äiti vähän aikaa kuunneltuaan sanoi: ’Koitas kuule vinkua vähän, niin katotaan toimiiko se…’ Meinasin purskahtaa nauruun! Tyttö ymmärsi sarkasmin ja vänkääminen loppui siihen.
Laivalta lähdimme kohti Helsingborgia aurinkoisessa kelissä. Kotona oli pakkasta lähtiessämme jotain vaille 10 astetta ja mitä etelämmäs pääsimme sen vähemmän lunta ja lämpötilakin nousi. Eteläisessä Ruotsissa oli enää -1 astetta ja lunta ei näkynyt ollenkaan.
Tanskan puolelle menimme laivalla, kun se on vähän halvempi kuin silta. Ja sitäpaitsi silta on ihan kiva, kun on valoisaa ja näkee maisemia, mutta hämärän hiipiessä on ihan sama, kun ei maisemia näe kuitenkaan.
Päätimme jatkaa matkaa Hampuriin asti. Meillä on nimittäin treffit Pasi-Vesa ja Suvi-Tuulikin kanssa huomenna täällä Hampurissa. Luvattiin mennä kahville, kun samoilla hoodeilla kerran ollaan 🙂 Olemme Novum Hotel Graf Moltke Hamburgissa ja ihan vaikuttaa asialliselta paikalta. Hotelli sijaitsee Hauptbahnhofin (eli Hampurgin päärautatieasema) vieressä ja hintaa yhdelle yölle tuli 49 euroa sisältäen aamiaisen.

Käytiin äsken syömässä ravintola Block Housessa tuossa nurkan takana ja oli kyllä todella hyvä ruoka. Alkuruuaksi otimme keitot: ranskalainen sipulikeitto ja gulassikeitto ja pääruuaksi lihaa. Suosittelen mikäli tänne päin eksytte.
Nyt unta kuuppaan kunhan saan katsottua saksaksi dubatun Rambon tosta telkusta. 🙂
Ötyä!
Anne ja Juhani