Lähdimme aurinkoisessa säässä neuvostohenkisestä yöpymispaikastamme. Unohtui muuten sanoa, että alueenvartijatontut eivät puhuneet sanaakaan englantia ja ymmärsivätkin heikosti. Mutta eipä meidän mitään filosofisia keskusteluja tarvinnutkaan käydä 🙂
Muutaman kilometrin päässä huomasimme Lidlin myymälän vasemmalla puolella tietä ja päätimme täydentää ruokavarastojamme. Täälläpäin muuten toi alkoholin ostaminen on huomattavan paljon helpompaa kuin Suomessa ja jopa Lidlissä oli jonkinmoinen vodka- ja viskivalikoima.
Matka jatkui pienten kylien läpi. Eräässä kylässä saavuimme paikalle just, kun kirkonmenot päättyivät ja luulisin kirkossa olleen koko kylän väen, koska populaa riitti. Tienvarret oli täynnä parkkeerattuja autoja.
Puolassa käytetään lämmitykseen vielä paljon kivihiiltä. Kivihiilen polttamisesta syntyvä kitkerä katku on aistittavissa heti kylmempien ilmojen saapuessa. Puolan kielestä sen verran, että kun sitä kieltä on luotu, niin kukaan ei ole muistanut käydä ostamassa vokaaleja. Jokaista vokaalia ympäröi 2-5 konsonanttia ja lausuntayritykset päättyvät joko kuolaan leualla tai kielen nyrjähtämiseen.
Saavuimme Auschwitzin Museoalueelle. Pieni neuvo parkkeerauksesta. Aina, kun lähestyy Puolassa jotain kohdetta, niin siellä on eri yrittäjien parkkialueita. Mitä kauempana itse nähtävyydestä parkkialue sijaitsee, sitä innokkaammin sieltä viitotaan parkkeeraamaan tänne. Mutta jos ajaa vähän lähemmäs, niin siellä on monesti se ’virallinen’ parkkis. Hinnoilla ei vissiin ole suurempaa eroa.
Me parkkeerasimme sinne vähän kauemmaksi, koska huomasimme parkkipaikan olevan tarpeeksi tilava, jotta matkailuautomme mahtuu sinne. Kävelymatka ei ollut juurikaan pidempi kuin varsinaiselta parkkikselta – tien yli jouduttiin kävelemään.
Kun saavuimme museon ovelle, olimme ihan hukassa. Missään ei ollut ohjeita miten toimia. Menimme vaan sitten muiden perässä jonoon ja homma selkeni. Alueelle ei peritä sisäänpääsymaksua, mutta museoon pitää ilmoittautua. Luukulla kysyttiin mistä maasta olemme ja meille tulostettiin pienet sisäänpääsylaput ja se oli siinä.
Sitten se vaikea osuus. Mitä kertoa paikasta, jossa on tapettu yli miljoona ihmistä? Syy miksi yleensä menimme sinne on se, että me emme halua unohtaa kuinka helppoa on saada ihmiset uskomaan järjettömiin ideologioihin ja kuinka helppoa on poistaa oikeudet, joita tällä hetkellä pidämme itsestäänselvinä.
Auschwitzin keskitysleiriin kuului itseasiassa 3 eri leiriä eli KL Auschwitz I (pääleiri, nykyään museo), KL Auschwitz-Birkenau II (varsinainen tuhoamisleiri) ja KL Auschwitz III (Monowitz). Me kerkesimme vierailemaan vain ykkösleirissä, koska paikat menivät kiinni jo klo 14.00. Auschwitzin keskitysleiri perustettiin alunperin vuonna 1940 puolalaisia poliittisia vankeja varten. Meille oli itseasiassa yllätys, kuinka paljon puolalaisia leireillä tuhottiin. Hitlerin pyrkims oli tuhota puolalainen kulttuuri, Puolan oikeusjärjestelmä, lait, kieli ja kaikki mikä jotenkin liittyi Puolaan. Kadunnimetkin vaihdettiin saksalaisiin.
Leirin parakit olivat tiilestä rekennettuja taloja. Taloissa esiteltiin erilaisia asioita keskistysleirivankien elämästä ja arkipäivästä. Monien talojen sisäseinillä oli leirillä tuhottujen ihmisten kuvia. Henkilön kuvan alla oli syntymäpäivä, ammatti, vangitsemispäivä ja kuolinpäivä, mikäli ne olivat tiedossa. Henkilökohtaisesti kaikkein vaikuttavimpia olivat kuvat tuomareista, asianajajista ja opettajista. Kuvissa näkyi selkeästi, että ne ihmiset tiedostivat, kuinka väärin heidän vangitsemisensa oli. Silmissä näkyi uhmaa ja he yleensä katsoivat suoraan kameraan. Monesti nämä ihmiset tuhottiin jo kuukauden tai parin kuluttua leirille saapumisesta. Puolalaisille vangeille oli vielä varattu erityiskohtelu: jos karkasit, perheesi ja sukulaisesi tuotiin leirille ja he pääsivät pois vasta, kun vanki palautui takaisin leiriin. Kaikki takaisin tulleet vangit tapettiin.
Myöhemmin leirille tuhottavaksi lähetettiin muita kansaryhmiä, kuten juutalaisia, romaneita,… Surullisia tarinoita oli yli miljoona. Puna-armeija saapui lopulta 27.1.1945 ja vapautti jäljellä olevat 7650 vankia.
Auschwitz oli täynnä surua, mutta silti se oli tutustumisen arvoinen.
Jatkoimme matkaa kohti Itävaltaa. Tsekki oli siinä välissä, mutta siellä ei tähän aikaan vuodesta ollut yhtään aukiolevaa campingaluetta, joten vaihtoehtoja ei juurikaan ollut.
Saavuimme Camping Wien Westiin. Paikalla ei ollut enää respaa, mutta portilla oli lappu, jossa kehotettiin etsimään itselleen paikka ja tulemaan ilmoittautumaan aamulla. Näin teimme. Yllätys oli se, että paikassa oli todella paljon asuntoautoja. Arviolta 60 % paikoista oli varattuja.
Menimme aika nopeasti nukkumaan – olihan päivä ollut kohtuullisen raskas.
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 