Lähdimme aamulla kaupan kautta liikkeelle. Kaupan kautta siksi, että olin unohtanut shampooni suihkuun ja joku oli sen sieltä korjannut parempaan talteen. Ongelma oli nyt se, että mun kaikki pesuaineet pitää olla hajusteettomia. Kroatiassa se oli helpommin sanottu kuin tehty. Lopulta löysin apteekista jonkun hoitoshamppoon sikakalliiseen hintaan. Mutta siinä ei ollut hajustetta. 🙂
Lähdimme ajelemaan rantatietä pitkin pohjoiseen päin ja jätimme taaksemme Split-Dalmatian alueen. En tiedä ovatko dalmatialaiset koirat täältä kotoisin, mutta ainakaan niitä ei kaupungilla näkynyt.
Navigaattori piti meitä hulluina valitessamme rantatien ja kehotti koko ajan kääntymään ympäri ja palaamaan moottoritielle. Olimme kuitenkin päättäneet ajaa rantatietä.
Matkalla ei sen ihmeempiä tapahtunut. Mitä nyt meitä ohiteltiin oudoissa paikoissa ja kaikilla tuntui olevan ihan järjetön kiire seuraavaan tienmutkaan kääntymään jonnekin. Täälläpäin tuntui olevan kahdenlaisia autoilijoita: a) niitä, joille mikään vauhti ei riitä ja b) niitä, joille kaikki vauhti on liikaa.
Ajoimme Primosten saaren ohi. Saari näytti oikein idylliseltä. Totesimme vaan, että asuntoautoa ei todennäköisesti saa parkkiin mihinkään. Ja aikataulukin vähän oli tiukalla. Kroatiassa kun ei saa lain mukaan leiriytyä muualla kuin campingalueella. Campingejä olikin tien varressa tuhkatiheään eli välillä kilometrin matkalla oli kymmenkunta campingaluetta. Mutta kaikki avautuvat vasta 1.4., joten niistä ei ollut meille mitään hyötyä.
Poikkesimme vähäksi aikaa moottoritielle, kun ajattelimme mennä katsomaan Krkassa (siis paikkakunnan nimi on Krka) sijaitsevia putouksia. Sinne vaan ei saanut ajaa perille asti ja 8 km edestakainen kävelymatka alkavassa sateessa ei houkutellut, joten päätimme jatkaa matkaa. Saattaa olla, että sinne olisi joku kulkuneuvo mennyt, mutta emme jääneet tutkimaan asiaa.
Ajelimme kohti pilvistä aluetta, joka vaikutti sateiselta ilmanalalta. Ja sitä se olikin. Vettä satoi koko loppumatkan ihan kaatamalla. Tämä ei tietenkään estänyt hurjia autoilijoita ohittelemasta meitä.
Tie kulki pienten kylien läpi ja tuntui, että asutusta oli koko ajan tien molemmin puolin. Ihmettelimme, että mitenköhän ihmiset tulevat toimeen näillä kulmilla, kun maataloutta ei näyttänyt olevan ja silloin tällöin oli muutama lammas tienposken niityillä. Mutta maisemat ovat kesällä varmaan huikaisevan kauniit. Aina välillä tienposken kyltissä oli maininta, että ’Bikers Welcome’ majoituslaitoksen tai ravintolan kohdalla. Ja varmaan moottoripyöräilijöille kesäaikaan tie onkin todella mukava.
Jos tiellä jotain oli niin, mutkia. Ja mutkia. Ja mutkia. Ja vähän vielä lisää mutkia. Illalla pimeydessä tuntui, että suoraa tietä ei ollut ollenkaan. Olimme jo vähitellen sitä mieltä, että mutkat riittävät. Tosin keksin oivan koodiston näille mutkille. Jos nopeusrajoitus putosi ennen mutkaa 40 km/h niin kyseessä oli neulansilmämutka. Ja jos sellaiseen sattui ajamaan 50 km/h, niin tuntui, että asuntoauton koppi irtoaa ihan nyt just. Jos nopeusrajoitus oli mutkaan 50 km/h, niin kyseessä oli ihan vakava mutka, jota ei pidä väheksyä, mutta siitä selviää kyllä, kun oikeasti hidastaa vauhdin 60 km tunnista siihen 50 km/h. Jos mutkassa oli rajoitus 60 km/h, niin tiesi, että se edes tarvitse huomioida ko tilannetta. Paitsi, jos olet siitä edellisestä mutkasta ehtinyt jotenkin kiihdytettää auton hurjaan yli 50 km/h vauhtiin, niin sit voi vähän himmata. Joka tapauksessa matkaan käytettyä aikaa pitää arvioida 50 km/h keskinopeuden mukaan tuolla tienpätkällä.
Kroatiassa on perusnopeutena 90 km/h ja sitä meidän navikin meille tarjosi. Tienposkessa nököttävät liikennemerkit kertoivat kyllä ihan omaa tarinaansa. Sama nopeusrajoitus oli voimassa ehkä maximissaan kilometrin kerrallaan.
Poikkesimme jaloittelutauolla erään kylän Lidliin.
Ajelimme seuraavaan majapaikkaamme Camping Boriin. Meillä ei ollut pimeässä hajuakaan siitä mihin olimme saapuneet. Krkn saarella sijaitsevalle alueelle pääsee maksamalla siltamaksun (6,06 e) (ja saaren nimi on siis Krk – mitä niillä vokaaleilla tekee…). Respa ei ollut enää auki, mutta löysimme alueenpitäjät tiskin takaa alueen ravintolasta. Camping Bor on muuten pimein alue, missä ollaan ikinä oltu. Siellä missä automme oli (mahdollisimman lähellä WC:tä ja suihkua), ei ollut ainoatakaan lamppua ja fikkarin valossa löysimme itsemme vessaan ja takaisin. Ja vettä muuten satoi koko yön.
Netti Camping Borissa oli maksullinen. 2 gigabyteä maksoi 20 kunaa eli n. 2,8 euroa. Maksu oli yhdelle laitteelle kerrallaan. Meille jäi käyttämättätöntä nettiä aika paljon. Netti ei myöskään ollut ihan vakaa, vaan netti lakkasi toimimasta aina säännöllisin väliajoin.
Teimme ruuan ja menimme nukkumaan sateen rummuttaessa asuntoauton kattoa.
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 