Aamulla meillä oli herätys herätyskellon mukaan, koska meillä oli vielä ammattilaisohjelmaa päivän ajan.
Ajoimme asuntoautomme Bochumin keskustaan parkkiin ja hoidimme työasiat pois alta. Tutustuimme vähän tarkemmin saksalaiseen elämänmenoon ja meille selvisi, että olut on saksalaisille tärkeä juttu. Ja lempiolutta ei vaihdeta minkään muodin mukaan. Jos olet pils -tyyppisen oluen juoja, niin kölch -tyyppisen oluen juominen katsotaan suurinpiirtein aviorikokseksi. Tai yhtä tuomittavaksi, kuin jos Jokereiden kannattaja menisi jääkiekko-otteluun Jokerit – HIFK ja kannattaisi vastapuolta. Niin ei vaan tehdä. Piste. 🙂
Jatkoimme matkaa kohti pohjoista jälleen tutulla kaavalla eli välillä pysähdyimme jaloittelemaan johonkin kauppakeskukseen.



Näimme taas onnettomuuspaikankin. Ilmeisesti rekan kuljettaja oli saanut sairauskohtauksen ja oli ajautunut rekan kanssa tien oikeaan laitaan nätisti kaiteen toiselle puolelle. Paikalle pysähtyneet kanssa-autoilijat hoitivat tilannetta, joten emme pysähtyneet paikalle. En julkaise kuvaa aiheesta, koska huomasin tarkemmin katsoessani, että kuvassa näkyy kuinka rekan kuljettajaa elvytetään.
Matka jatkui ja saavuimme matkaparkkiin. Tämä matkaparkki oli ilmainen, mutta sähköstä joutui maksamaan, mikäli sellaista halusi käyttää. Ostimme sähköä 10 tunniksi 2 eurolla. Aamulla meillä ei ollut enää sähköä, kun heräsimme, mutta emme sitä oikeastaan kaivanneetkaan.
Räntäterveisin
Anne ja Juhani