Heräsimme aamulla tuulen tuiverrukseen. Ulkona oli lunta ja viereinen Vättern -järvi näytti aika kylmältä. Kävimme suihkussa ja maksamassa yöpymisemme. Totesimme kellon olevan sen verran, että mikäli haluamme ehtiä Helsinkiin menevään laivaan ilman kiirettä, niin nyt on pistetävä menoks. Olemme monesti menneet Tukholmasta myös Turkuun, mutta nyt hintaeroa oli vain 16 euroa (saapuminen Helsinkiin oli 16 euroa kalliimpi). Totesimme, että 16 eurolla ei ihan ajeta kotiin Turusta. Ja toisaalta Turkuun saapuminen olisi ollut sianpieremän aikaan, joten Helsinki voitti.
Matkalla aurinko paistoi ja oli harmaan pilvistä vuoron perään. Mitään ihmeellisempää ei matkalla tapahtunut – paitsi, että tuulilasinpyyhijöiden moottori simahti 100 km ennen Tukholmaa. Onneksi oli pakkasta eikä tuulilasi pahasti sotkeutunut.
Ajoimme laivaan ja kävimme baarin puolella tekemässä vähän tietokonetöitä yhden oluen ja siiderin kera. Oli ihan kiva saada siideriä, kun Saksassa sitä ei ollut tarjolla.
Illallisen jälkeen vetäydyimme hyttiin katsomaan Sherlock Holmesia. Ja uni maittoi sen jälkeen 🙂
Talvimatkailu matkailuautolla Euroopassa onnistuu hienosti. On tosin otettava asenne, että suunnitelmat on tehty muutettaviksi. Talvella auki olevia leirintäalueita on edelleen melko vähän, tosin leirintäalueilla on aina ainakin tilaa. Tosin kaikki alueet, jotka ilmoittavat olevansa avoinna talviaikaan, eivät sitä olleet tai respa oli auki vain 2 tuntia aamuisin (joten niihin ei päässyt sisään enää illalla). Leirintäalueiden taso vaihteli matkallamme hienoista (jopa loistavista) aina aikamatkaan 1970-luvulle.
Matkaparkit toimivat ainakin Saksan suunnalla hyvin. Suurimmasta osasta löytyy sähkö, juomavesi, harmaaveden ja kemsan tyhjennys. Saksan suunnalla matkaparkit ovat usein kylpylöiden/uimahallien yhteydessä, joten peseytymäänkin pääsee tarvittaessa ilmaiseksi tai pienellä rahalla. Ja yöpyminen ei ole hinnalla pilattu. Saisivat Suomessa ottaa oppia näistä matkaparkeista.
Suositteltavia appseja/kirjallisuutta ovat ACSI:n opas (sisältää myös kortin, jolla saa offseason aikana alennusta leirintäalueilta). Toinen opas, joka löytyy myös ainakin iPhone appsina, on ADAC Stellplatzführer. Leirintäaluekortteja ei reissussa juuri kyselty. Kun tarjosimme kansainvälistä leirintäaluekorttia respassa, niin kirjasivat siitä henkilötiedot ja antoivat kortin takaisin (ei tarvinnut jättää respaan).
Muutama sana autostamme. Reissun auto oli meille uusi Fiatin alustalla Granduca Autoroller, vm -99. Ostettumme auton huollatimme sen ja korjasimme muutaman tiedossa olevan vian. Moottorina on 1.9TD ja siinä voisi olla enemmänkin tehoja, mutta kyllä tuollakin kerkeää ja pääsee jopa Alppien pitkät ylämäet ylös – kunhan muistaa vaihtaa vaihdetta pienemmälle. Keskikulutus oli noin 13 l/100km, joka on ihan siedettävä. Pienemmälläkin kulutuksella olisi varmasti päässyt, jollei moottori olisi alkumatkasta ollut täysin tukossa ja loppumatkasta moottoriteillä ei kevyttä kaasujalkaa tunnettu. Alkumatkasta 80 km/h oli työn ja tuskan takana, loppumatkasta Saksan autobaanoilla mentiin sujuvasti 110 km/h. Dieselin hinnat vaihtelivat 0.93e – 1.42eur/l. Halvin Liettuassa, kallein Italiassa. Ja Via Baltican varrella kannattaa tankata vain isompien ketjujen huoltamoilla, vaikka litrahinta onkin vähän korkeampi. Saa ainakin kunnon naftaa eikä jää tielle sen takia, että naftan seassa on kynttiläntalia tai ranskaperunoiden paistinöljyä.
Takakeittiöllä oleva sisusta palvelee ainakin meitä ihan hyvin. Truman lämppäri pitää auton mukavan lämpimänä ainakin -14 C pakkasella. Kaasua reissussa kului kolmatta pulloa. Hieman, kun auton sisätiloja tuunataan, saadaan autosta vielä enemmän meidän tarpeisiin sopiva. Auto toimi hienosti – korjauslistalle tosin meni dieselmittari (ja ehkä tankki) sekä tuulilasinpyyhkijöiden moottori.
Meiltä kyseltiin muutaman kerran matkan aikana pakolaisista (Suomesta soittivat). Emme nähneet matkalla ainoatakaan vaeltavaa kolonnaa. Meiltä kysyttiin henkilöpaperit ekan kerran Slovenian ja Kroatin rajalla Slovenian puolella. Rajavartija ei ilmeisesti ollut nähnyt uuden mallisia henkilöllisyystodistuksia livenä aikaisemmin, kun piti kaverillekin näyttää ja kommentoida. Seuraavaksi kysyttiin paperit Kroatian puolella.
Seuraavan kerran paperit katsottiin lähtiessämme Kroatiasta, mutta ei suomalainen ajoneuvo ja suomalaiset matkailijat herättäneet sen suurempaa mielenkiintoa. Sitten paperimme kiinnostivat Tanskan viranomaisia, kun saavuimme laivasta. Ja kun saavuimme Ruotsiin, niin tullimies kuulusteli meitä jonkun aikaa ruotsiksi (mistä ollaan tulossa ja mihin menossa). Tullimies oli sitä mieltä, että teidän täytyy osata ruotsia, koska olette Suomesta. No, menihän se haastattelu toisella kotimaisellakin 🙂
Rohkeasti vain tienpäälle, vanhemmallakin autolla pärjää hyvin. Ja löytyy Euroopastakin korjaamoja, jos jokin menee vikaan. Se pitää ottaa vain seikkailuna. Ja jos jotain tapahtuukin, niin onpahan yksi tarina lisää kerrottavaksi.
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 