Aamulla teimme pienen ajelun puoliaurinkoisessa Dunkerquessa. Dunkerquen nimi tulee flaamin kielestä ja se tarkoittaa dyynikirkkoa. Aikoinaan kaupungin suojaksi on rakennettu muuri pitämään viikingit kaupungin ulkopuolella, joten tuo kirkko -sanan juontuminen viikinkien ajoilta kuulostaa ihan todennäköiseltä. Dunkerquen ihmeestä on meilläkin luettu historian tunneilla koulussa. Vuonna 1940 liittoutuneiden sotilaat olivat kaupungissa odotellen evakuointia Englantiin. Rannalta kuljetettiin kovassa saksalaisten tulituksessa Englantiin vajaat 340 000 sotilasta, joista 130 000 oli ranskalaisia (Operation Dynamo). Englannista sotilaita lähti hakemaan kaikki kynnelle kykenevät laivat mukaan lukien sotalaivat, kalastusalukset ja yksityiset jahdit. Valitettavasti Operation Dynamo -museo oli laajennuksen takia suljettu.
Olimme suunnitelleet vierailevamme La Coupolessa, joka on toisen maailmansodan aikainen, saksalaisten rakentama V2 ohjuksien laukaisuun ja kokoamiseen suunniteltu paikka. Museo sijaitsee n. 60 km Dunkerquesta lähellä Saint-Omeria eli noin 45 minuutin ajomatkan päässä. Myös muut museot olisivat kiinnostaneet, mutta mikään muu toiseen maailmansotaan liittyvä museo ei ollut alueella auki. Vahinko!
La Coupola oli vasta rakenteilla, mutta melkein valmis, kun toinen maailmansota päättyi. Saksalaisten kannalta ohjuksien sijoittelussa oli ollut ongelmallista liittoutuneiden pommitusten tarkkuus ja määrä. Monet kiinteät ohjussäilöt olivat tuhoutuneet ja saksalaiset olivatkin panostaneet entistä vahvempiin säilöihin ja liikuteltaviin ohjuksiin. Kohteemme kuului niihin vahvempiin rakenteisiin – kupolin katto oli 5 m paksua betonia. Vanhoissa ilmakuvissa näkyi kraatereita myös tämän kupolin ympärillä, kun liittoutuneiden koneet yrittivät tuhota rakennelmaa mm. Tallboy -pommeilla.
La Coupolan sisäänpääsy maksoi 10 e/henki ja jos halusi nähdä 3 D leffoja, niin se maksoi 5 euroa lisää. Meillä kävi sinänsä tuuri, että saapumisestamme puolen tunnin kulutta alkoi D-Day -leffa. Ehdimme siis juoda aamukahvit kahvilassa. Dunkerquen hotellin aamiainen olisi maksanut ’vain’ 10 e/henki, mutta totesimme (kuten monesti ennenkin), että 20 e kahdesta sämpylästä ja kahvista on aika suolainen hinta.
Filmin alussa meille jaettiin 3 D lasit ja kaulaan ripustettava audioguide. Filmi oli todella hyvä. Se oli rytmitetty erilaisiin osioihin ja asioita käsiteltiin välillä laajasti ja välillä tarjoiltiin nippelitietoa. Minulta tosin loppui audioguidesta patteri kesken esityksen Kahdesti! Onneksi salissa oli henkilökuntaa, jotka hoitivat minulle uuden audioguiden kummallakin kerralla.
Filmin jälkeen kierros jatkui itse kupoliin. Kupoli oli rakennettu hylätyn kalkkikivikaivoksen yläpuolelle. Aikoinaan kupolille johtava tunneli oli rautatietunneli, mutta nyt kiskot oli poistettu ja tunneliin oli tehty näyttelyyn kuuluvia huoneita, joissa kerrottiin sodan aikaisia asioita.
Tunnelin päätyttyä menimme automaattiseen hissiin, jonka nappuloihin koskeminen oli kiellettyä. Itse kupolissa jaettiin tietoa toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista. Meille oli annettu sellaiset pienet lähettimet, joiden piti toimia, kun seisoit merkityssä kohtaa lattialla. Silloin korvakuulokkeista olisi pitänyt kuulua seinällä olevaan materiaaliin liittyvää tietoa. Totesimme lähettimien toimivan kunnolla vain pienissä elokuvanurkkauksissa – muuten niillä ei oikeastaan ollut mitään virkaa.
Kaiken kaikkiaan La Coupola oli aika mielenkiintoinen kokemus. Parasta antia olivat filminpätkät. Museon henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja auttoi meitä oma-aloitteisesti, kun huomasivat eksyneen ilmeen kasvoillamme. 🙂
Matka jatkui kohti Lilleä. Kun pääsimme 70 km päähän Lilleen totesimme, että navigaattorimme ja Lillen kaupunki eivät ole yhteensopivia. Navi yritti ajattaa meitä koko ajan yksisuuntaisia katuja pitkin vastapalloon ja kun emme suostuneet ajamaan navin ehdotuksen mukaan, niin se navi kierrätti meitä uudestaan saman lenkin. Lopulta luovutimme Starbucksin etsinnän kaupungin keskustasta ja otimme suunnaksi Euralillen kauppakeskuksen. Saimme Lille -mukin ja kiersimme pienesti valtavaa kompleksia. Totesimme hotellimme Campanillen olevan onneksi kohtuullisen lähellä.
Hotellilla oli ravintola, josta nautimme iltaruoan. Tarjolla oli buffa, joka toimi oikein hyvin. Ja erikseen täytyy mainita, että henkilökunta oli erittäin ystävällistä koko hotellissa. Ainoa asia mikä hotellissa ihmetytti oli parkkihalli. Siellä nimittäin ajettiin kuten Englannissa ajetaan eli vasemmalla. Minähän siis ajoin parkkihalliin ramppia pitkin vastapalloon, mutta onneksi kukaan ei tullut vastaan. Ja kysymykseen miksi parkkihallissa ajetaan väärällä puolella – meillä ei ole vastausta 😀
Mutta huomenna on taas päivä uus…
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 