Heräsimme aamulla sinnikkään kivitaskun (siis lintu) pitämään mekkalaan. Kivitaskuhan pitää ääntä, joka muistuttaa kahden kiven hakkaamista toisiaan vasten. Kuuntelimme aikamme sitä ja niitä 200 000 muuta lintua, jotka lauloivat sydämensä kyllyydestä (ihme etteivät haljenneet) ja päätimme nousta päivän askareisiin.
Olemme käyneet Bremenissä aika monta kertaa, mutta olemme jotenkin onnistuneet välttämään kaupunkiin tutustumisen. Nyt päätimme mennä tutustumaan vanhaan Hansakaupunkiin. Bremenin historia ulottuu ajanlaskun alkuun, mutta varsinaisesti Bremenin historia piispankaupunkina ja kauppapaikkana alkaa 700-luvulta. Bremenissä asuu noin 550 000 ihmistä, mutta metropolialueella asuu n. 2,4 miljoonaa asukasta.
Kävelimme jonkun aikaa ympyrää ja tutustuimme raatihuoneen torilla oleviin myyntikojuihin. Parsakausi on alkanut ja parsaa oli saatavilla monissa kojuissa.
Jätimme Bremenin taakse ja suuntasimme kohti Utrechtiä. Meillä on eräs nuori tuttava, joka opiskelee Utrechtissä ja halusimme hänen kanssaan kahville. Valitettavasti Ismoon iski kuume, joten hän ei päässyt meitä tapaamaan, mutta onneksi Ismo laittoi ystävänsä Idan meidän kanssa kahville 🙂 Olemme siis Idan tavanneet aikaisemminkin. Kun lähestyimme Utrechtiä, niin moottoritiellä ruuhkat olivat aikamoiset. Seisoskelimme paikallaan moottoritiellä jonkun aikaa ja yhtäkkiä liikenne taas veti. Ja tämä toistui vähän väliä. Onneksi ida kuitenkin jaksoi odotella meitä.
Utrechtin jälkeen suuntasimme Sollasi campingiin (Duinschooten 14, 2211 ZC Noordwijkerholt). Matkalla Juhani totesi, että täällä tuoksuu tulppaani. Ja niinpä tuoksuikin! Pimeässä emme nähneet mitä pelloilla kasvoi, mutta ainakin tulppaanin tuoksu oli selkeä. Saavuimme siis aika myöhään illalla alueen portille ja olimme varmoja, että alue oli jo suljettu, mutta pimeän alueen pimeästä ravintolasta bongasin henkilökuntaa. Yöpyminen maksoi 28,50 e sisältäen sähkön. Suihkuun ei tarvinnut polettia tai rahaa, mutta vessapaperia ei vessoissa ollut. Itse asiassa vessakopissa ei ollut edes vessapaperitelinettä.
Kävin vielä uudestaan ravintolassa kysymässä alueen wifin perään, mutta se olisi maksanut 5 e/vrk/laite ja päätimme Juhanin kanssa selvitä ilman nettiä. Tosin ihan hyödytön tämä ylimääräinen piipahdus ravintolassa ei ollut. Keskustelin henkilökunnan ja joidenkin vieraiden kanssa ja päädyin opettamaan heille suomen kieltä. Suomen kielihän on helppoa: kun saavut jonnekin tai tapaat jonkun, voit sanoa: ’Moi!’ ja kun lähdet, tuplaat vaan ja sanot: ’Moimoi!’ Hollantilaiset ymmärsivät tämän Moi! –sanan tosi nopeasti ja minulle kerrottiin, että moi hollannin kielellä tarkoittaa kaunista. Yksi näistä vieraista oli puoliksi ruotsinkielinen ja hän yritti viritellä kanssani keskustelua ruotsiksi, mutta ei se oikein sujunut – mun puolelta siis.
Huomenna on tarkoitus mennä tutustumaan 5 km päässä olevaan Keukenhofiin, joten silmät kiinni ja unta kaaliin.
Anne ja Juhani
