2.-4.5.2018 Gina, uusi matkakaverimme. Ja matkailua Ruotsissa ja vähän Tanskassakin.

Aloitimme tämän matkablogin pitämisen sen vuoksi, että olimme menossa USA:n vuonna 2008. Aikaero oli sen verran suuri, että oli käytännöllistä kertoa kuulumiset ihmisille yhteisellä julkaisulla. Sen jälkeen olemme julkaisseet kuulumisia reissuiltamme omaksi iloksi ja appiukolle, joka ei ikinä halunnut Facebookiin. Jos blogia ei ilmestynyt pariin päivään, niin puhelin pirahti ja appiukko kyseli kuulumisia. Nyt keväällä kävi niin, että Juhanin isä menehtyi. Me adoptoimme hänen toyvillakoiransa Ginan.

Gina on jo 11 vuotta vanha, mutta juoksee ja hyppii vielä ihan kuin nuoret koirat. Gina on viettänyt meillä vuosien mittaan aikaa, kun appivanhemmat ovat olleet reissussa, joten sinänsä Ginan muuttaminen meille on ihan luonnollinen asia. Vähän meillä oli pohdintaa siitä, että miten Gina sopeutuu meidän liikkuvaan elämäntyyliin, kun Gina ei ole matkustellut juurikaan missään.

Aloitimme Ginan totuttamisen asuntoautoelämään muutamaa viikkoa sitten. Hän vietti aikaa asuntovaunussa meidän pihalla, kun Juhani varusti matkakotia reissua varten. Gina sai herkkuja ja pian hän olikin asuntoautossa ihan rauhallisesti ja mukavasti.

Lähdimme pienelle kevätlomalle 2.5.2018. Silja Line lähti klo 20.15 Turusta kohti Tukholmaa. Olimme varanneet lemmikkihytin. Otimme mukaan yöpymiseen Ginalle ruoka, herkkuja ja tietenkin oman punkan. Gina oli kiltisti hytissä sen aikaa, kun kävimme syömässä. Yökin meni ihan hyvin. Tosin aamulla Gina vähän haukkui hyttiherättelijälle, joka koputti oveen. Niin muuten haukkuivat kaikki muutkin koirat sillä samalla käytävällä aina vuorollaan…

Oli kaunis auringonlasku.

Ajelimme Tukholmasta sateessa kohti Göteborgia, kunnes väsy alkoi painaa. Otimme päikkärit Nyköpingsbron huoltiksen pihalla.Gina nukkui myös. Sikeästi.

Juhani lähti auton ulkopuolelle. Tuleekohan se takaisin ollenkaan?

Olimme ottaneet kohteeksi Ullaredin jättekaupan Gekåsissa. Mitään ihmeellistä syytä vierailla siellä toiseen kertaan ei ollut, mutta kun ei olla sielläpäin hirveesti matkustettu, niin sekin on ihan hyvä syy. Päätimme mennä illalla Ullaredin campingalueelle ja seuraavana aamuna käydä tutkailemassa jättekauppaa.

Saavuimme Ullaredin Campingiin ja lähdimme samantien etsimään respaa. Yleensä campingalueiden portilla on respa tai joku missä ilmoittaudutaan, mutta Ullaredissa ei. Respa löytyi vajaan kilometrin päästä keskellä ’ei mitään’. Katsastuskonttorin näköinen respa toimi myös läheisen hotellin respana. Saimme mukaan avainkortin, jolla pääsee aluelle. Yöpyminen maksoi n. 25 euroa. Alueella oli oikein siistit vessat ja suihkut. Voimme suositella 🙂

Melkein vihreetä.

 

Campingalueen loistava keittiö!

Lähdimme aampäivällä kohti Ullaredin kauppa. Kauppa on oikeasti iso. Alueella on monia erilaisia kauppoja ja outletteja ja väittävät, että alueen koko on 130 ha. En kyllä käy väittämään vastaankaan.

Ullared. Olemme valmiit menemään sisään 🙂

 

Meidän kärry!

 

Ruåtsissa ollaan! 🙂

 

Meni hetken aikaa ymmärtää tämän paistinpannun tarkoitus, mutta kun se löytyi grillausosastolta, niin oletimme sillä voivan paistaa esim. kalaa.

 

Alakerrasta löytyi urheilu-ja vapaa-aikaosastot.

 

Kodinsisustusjuttuja.

 

Siitä eurolla vehnäjauhoja.

 

Mun mielestä oli ihan reilua, että kun mun täpötäydestä orkideapöydästä kuoli talven aikana 1 orkidea, niin mä osta tilalle 4 uutta! Hinta oli kohdillaan eli vajaat 5 e/kpl.

Kaupan jälkeen meillä oli ajo kohti Göteborgia, koska meillä oli varaus Fredrikshavniin menevään Stena Linen laivaan klo 18.10. Oli kyllä mukavaa katsella miten kevät on edennyt täällä vähän pidemmälle kuin Suomessa. Linnut laulaa ja koreanonnenpensaat (Forsythia) kukkivat. Näimme myös kukkivia kirsikkapuita.

Laivaanajo.

Laivasatamassa jouduimme vähän aikaa odottelemaan laivaan pääsyä. Majoituimme 7 kannelle mukavasti pöydän ääreen. Gina asettui kantokassiinsa. Silloin henkilökuntaan kuuluvat vanhempi mies tuli tiukkaan äänensävyyn vaatimaan, että siirrymme 3 metriä istumaan lemmikkieläinpaikoille. Niillä paikoilla ei vaan ollut pöytää, mitä olisimme tarvinneet tietsikan alle, kun aioimme tehdä vähän hommia. Viivyttelimme siirtymistä, koska meidän mielestä se oli älytön vaatimus. Mies tuli uudestaan kysymään hyvin tiukkaan sävyyn, että oliko meillä joku ongelma, kun emme ymmärtäneet hänen käskyään. Kerroin miehelle, että aiomme syödä ja tehdä töitä, jolloin tarvitsemme pöydän. Mies oli sitä mieltä, että jos haluatte syödä, niin teidän on vuoroteltava eli toinen syö pöydän ääressä ja toinen istuu koiran kanssa hänen osoittamallaan paikalla. Sama juttu jos haluamme käyttää pöytää työskentelyyn: toinen istuu koiran kanssa merkityllä paikalla ja toinen tekee töitä pöydän ääressä. Samaan aikaan toinen laivalla ollut koira omistajineen teki kävelylenkkiä pitkin käytäviä. Meitä sieppas toi mies sen verran, että päätimme olla ostamatta yhtään mitään koko laivalta.

Tässä kuva siitä missä istuimme ja mihin meidän haluttiin siirtyvän. Tuossa oikealla olevassa pöytäryhmässä istui (tai makasi) kuvanottohetkellä muita asiakkaita.

 

Ei ollut laivalla täyttä…

 

Gina kantokassissaan.

Laiva saapui klo 21.30. Sataman lähellä oli campingalue, mutta se ei ollut enää auki. Navi kertoi, että Fredrikshavn Marinassa on matkaparkki eli jos oltais Saksasa, niin se olis Stellplatz.

Fredrikshavn by night

Parkkeerasimme matkakotimme veneiden väliin ja Juhani lähti etsimään maksuautomaattia. Yöpyminen maksoi 24,40 e suihkuineen (ovikoodi tarvittiin vessaankin) ja sähköineen. Hintaan kuului myös netti, mutta se oli niin surkea, että ei käytetty. Suihkut ja vessat olivat siistejä.

Nukahdimme aaltojen rauhoittavaan ääneen. Gina kuorsaa tuhisi omassa sängyssään.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s