Nyt oli käynyt silleen, että asuntoautomme kattoon oli ilmestynyt jääpuikkoja. Ajateltiin lähteä sulattamaan niitä vähän eteläisemmille leveyspiireille.

Lähdimme Helsingistä kohti Tukholmaa iltalaivalla klo 17.30. Kuten normaalia, viime hetken työvalmistelut veivät aikataulun tiukille, mutta ehdimme mukavasti laivaan. Zina (perintökoiramme) nousi tottuneesti asuntoautoon ja muisti parilta edelliseltä reissulta miten siellä toimitaan. Zinahan liittyi meidän ruokakuntaan vasta keväällä ja vaikka onkin vähän vanhempi koira, joka ei juurikaan ole matkustellut, niin hän on omaksunut asuntoautoilun pro-asenteella.


Etsimme vaihtoehtoja matkustaa kohti Saksaa, mutta Finnlines ei ottanut koiria lainkaan kyytiin ja Tukholma-Gdansk välinen laiva oli lemmikkien osalta täynnä. Via Balticaa olemme sahanneet pariin kertaan syksyn aikana työn puolesta ja se ei nyt houkutellut. Päädyimme siis ajamaan Ruotsin läpi kohti Trelleborgia, jotta pääsemme laivalla kohti Saksaa.

Ruotsissa oli lunta melkein koko matkan ajan. Tapahtumat olivat aika vähissä. Pysähdyimme muutamalle tauolle ja kävimme kaupassa, mutta muuten oli meno aika rauhallista.


Yritimme Trelleborgin lähistöllä campingalueelle, mutta respa ei ollut auki, joten emme päässeet sisälle. Löysimme Trelleborgin sataman lähistöltä nk. stellplatzin eli siellä oli ilmeisesti kesäisin tarjolla vessa ja suihku, mutta näin talvella siellä ei ollut edes rahastusta, joten parkkeerasimme yöksi tyhjälle hiekkakentälle. Ei vedä vertoja Saksan Stellplatzeille…
Aamulla laiva kohti Saksaa lähtee klo 9.00 ja satamassa tulisi olla tuntia ennen. Onneksi on vain muutama kilometri matkaa. Öitä!