5.1.2019 Peñíscolasta etelään Alicanten seudulle

Oli aika taas jatkaa matkaa. Olimme suunnitelleet jatkavamme matkaa Alicanteen ja viettävämme siellä jonkun aikaa, joten tuumasta toimeen. Karavaani kasaan ja kohti isoja teitä… Ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty.

img_0255 1
Ei käyty tutustumassa linnaan, mutta paluumatkalla otetaan ehkä ohjelmistoon

Kaupungissa oli joku juoksutapahtuma ja me jäätiin jumiin kaupunkiin katselemaan ohitse meneviä juoksijoita. Ja sen lisäksi vähän eksyttiin ja jäätiin jumiin vielä pahemmin. Peñíscolasta pääsee pois vain yhtä tietä (järkevästi) ja se tarkoittaa sitä, että palaa omia jälkiään pohjoiseen. Löysimme lopulta isolle tielle ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti etelää.

img_0260 1
Siellä niitä juoksijoita tulee

Jossain vaiheessa moottoritiellä tehtiin kunnostustöitä ja autoilijat ohjattiin kiertotielle. Ongelma oli se, että sieltä kiertotieltä ei ikinä ohjattu takaisin moottoritielle… Ajelimme joiden pienten kylien läpi etsiessämme moottoritietä, mutta oli siestan aika ja väenpaljoutta ei ollut.

img_0271 1
Usva kaukaisuudessa on itseasiassa savua. Nyt on se aika vuodesta, kun poltetaan esim. viiniköynnösten poistettuja oksia.
img_0273 1
Tässä viljeltiin ilmeisesti mandariineja tms. sitruksia.
img_0287 1
Moottoritie hukassa…

Petrerin kohdalla löysimme Carrefourin ja menimme kauppaan. 6.1. on täällä pyhä ja silloin kaupat eivät ole auki. Ja mikäli oikein muistamme, niin täällä Espanjassa on sellainen periaate, että jos pyhä sattuu sunnuntaille, niin seuraava arkipäivä on myös pyhä, jotta se sunnuntai ei mene hukkaan. Eli varmuuden vuoksi kauppaan. Jottei nälkä pääse yllättämään… 🙂

img_0296 1
Petrer – liikenneympyräsuihkulähde
img_0297 1
Carrefourin leluosaston hyllyt alkoivat olemaan tyhjiä.
img_0302 1
Jamonia moneen makuun ja hintaluokkaan.
img_0303 1
Siitä hajustettuja roskapusseja… sanaton olen ma.
img_0304 1
Tämä oli ihan toimiva systeemi: kaikki asiakkaat jonottavat samassa jonossa tämän liinan vieressä ja tässä kuvan ottamisen paikkeilla on näyttöruutu, johon tulee sen kassan numero, joka on sun kassa. Toimi nopeasti eikä tullut jonokateutta.

Olimme varanneet muutaman yön yöpymisen Marjal Costa Blanca Camping&Resortista. Alue on vähän kauempana Välimeren rannasta, mutta muualla ei loppiaisen aikana ollut tilaa.

img_0307 1
Matkan varrella oli autiomaan maisemia.

Alue on todella siisti ja huoltotilat ovat runsaat. Täällä on joku vesipuisto tms. Tekemistä täällä on ehkä vähänlaisesti aikuisille. Lähistöllä on kaupunki, johon fillaroida. Alueella näkyy olevan kauppa, ravintola ja nakkikioski.

Mutta täällä ollaan pari päivää.

Huomiseen!

Anne ja Juhani…sekä Zina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s