Camping de Strasbourg jäi taakse ja suunnistimme pikkupakkasessa ja pilvisessä säässä kohti Kintzheimia.
Menimme taas monien willer -kylien läpi, mutta vieläkään ei tullut vastaan Tex Willeriä 😀
Kintzheimin kylästä aloitimme kiipeämisen kohti Haut-Kœnigsbourgin linnaa. Kylässä oli siis pilvistä ja ehkä nollan tienoilla lämpötila. Mitä ylemmäs kiipesimme, sitä huurteisemmiksi puut muuttuivat. Niin kaunista! Kun pääsimme ylös linnalle, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Linnalle päästyämme totesimme, että me olemme olleet täällä aikaisemminkin melko tasan 10 vuotta sitten. Sen verran on muisti kuitenkin heikko, että ei ehditty linnavierailun aikana kyllästyä. Linnassa oli melko kylmä – ei yllätä, kun tietää, että linnaa ei lämmitetä ja ulkona oli ehkä muutama aste lämmintä… Ja ei muuten ole kovin huonojalkaisten paikka, sillä portaita oli aika paljon.
Tällä paikalla on ollut linna jo vuonna 1147. Vuona 1462 linnan tuhosi Colmarin, Strasbourgin ja Baselin kaupunkien yhteiset joukot, koska linnan silloinen omistaja Hohensteinin suku antoi ryöväystä harrastavien aatelisten pitää linnaa piilopaikkanaan. V. 1479 Fredrik III antoi linnanrauniot Thiersteinin suvulle, joka jälleenrakensi linnan vastaamaan sen aikaista modernia aseistusta tykkitorneineen. V. 1517 viimeinen Thierstein kuoli ja linnan siirtyi Habsburgien omistukseen.
30 vuotisen sodan aikana protestantit ja katolilaiset taistelivat uskontojensa paremmuudesta ja vuonna 1633 ruotsalaiset sotilaat piirittivät linnaa 52 päivää. Ruotsalaiset joukot tuhosivat linnan ja veivät linnan omaisuuden mukanaan sotasaaliina. Tämän jälkeen linna oli raunioina monta sataa vuotta ja metsä valloitti alueen.
1800-luvun lopulla linna kuului Ranskalle, mutta vuoden 1870 sodan jälkeen se siirtyi saksankielisille hallitsijoille. 1900 aloitettiin linnan restaurointi siihen asuun, miltä se näytti ennen 30 vuotista sotaa. Tosin ilmeisesti kaikista linnan osista ei ollut säilynyt luotettavia piirroksia tai muita dokumentteja ja siksi arvellaankin, että linna ei ihan ole samanlainen. Restaurointi kesti vain 8 vuotta ja arkkitehtina toimi Bodo Ebhardt. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskan valtio takavarikoi linnan Versaillesin rauhansopimuksen perusteella.
Maisemat ylhäältä olisivat olleet varmaan huikaisevat, jos alhaalla laaksossa ei olisi ollut sumua, mutta me kuitenkin nautiskelimme auringonpaisteesta.
Linnan ohi kulkeva tie näytti olevan fillaristien erityisessä suosiossa. Ylämäki on aika rankka ja alamäkeen saakin jarrutella ihan tosissaan. Mielenkiintoinen kohde kaikenkaikkiaan.
Palasimme linnalta alas laaksoon ja poikkesimme viinikaupassa. Koehlyn perheellä on kolmen sukupolven kokemus viinien valmistuksesta ja heillä on 23 ha omaa maata. Kun menimme sisään viinikauppaan, sinne tuli samaan aikaan 2 miesasiakasta ja tiskin takana oli palvelualtis naismyyjä.
Täällä ei muuten viiniä osteta maistamatta. Osoitimme olevamme kiinnostuneita heidän kuohuviinistään ja niinpä rouva samantien avasi meille uuden pullon maistettavaksi. Pari muutakin viiniä tuli maistettua ja hyväksi ne havaitsimme. Tuntui, että tässä kaupassa ei ole kiire.
Olisimme varmaan saaneet maistella viinejä iltaan asti, mutta meidän piti jatkaa matkaa seuraavaan yöpymispaikkaamme Bregnitzhofiin Köningsfeldin pikkukaupunkiin.
Kiipesimme mäkeä ylös ja ylös ja ylös keskellä Schwartzwaldin synkän kauniita metsiä. Saavuimme perille taas pimeän aikaan, joten aamuksi jää ottaa selvää mihin ollaan tultu.
Palaamme…
Anne ja Juhani… sekä Chili
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 