Lähdimme työpäivän jälkeen minilomalle Vihdistä Ahvenanmaalle. Eka kohteemme oli Camping Mussalo Taivassalossa.

Tulimme paikalle myöhään iltapäivällä ja tilaa oli melko runsaasti näin alkuviikosta. Meidät ohjattiin omalle paikallemme suuren nurmikkoalueen reunaan. Matkaa rantaan oli ehkä 50 metriä.

Teimme pienen kävelylenkin koirien kanssa ja jäimme tietenkin suustamme kiinni erään toisen asuntoautopariskunnan kanssa. Heidän koiransa ja meidän koirat tekivät ensimmäisen tutustumisen ja siitä se juttu sit lähti.

Alueella on erillinen melko suuri huoltorakennus, jossa oli suihkut ja vessat. Tilat olivat siistit ja ihan toimivat. Rantasaunan olisi myös saanut varata, mutta jätimme tällä kertaa väliin. Alueen laidalla on kuulemma myös frisbeegolfrata. Nyt emme kerenneet tutustumaan siihen, mutta hyvä tietää jatkossa, että semmoinenkin löytyy.


8.-9.6.2021 tiistai ja matka jatkui kohti Brändötä.
Koirat olivat eilisestä päivästä aivan poikki ja nukkuivat vielä klo 9.30 ihan täysillä. Yleensä niillä on tapana herätä ekan kerran pissalle n. klo 6.30, mutta nyt ne nukkuivat persaukset homeessa vielä kunnes me herättiin.
Vartsalan lossille oli matkaa n. 25 km. Matkalla pysähdyimme ostamaan illan ruokatarvikkeet kalansavustamosta. Oli muuten todella hyvää savustettua kampelaa.



Odotimme satamassa lossia ehkä vartin. Lossi kulkee mantereen Kustavin ja Vuosnaisten saaren välillä päiväsaikaan n. 20 minuutin välein. Vuosnaisten läpiajon jälkeen tulimme Vuosnaisten satamaan, josta Viggen lähti kohti Åvaa Brändön kunnassa. Laiva oli melko täynnä autoja ja tuli taas mieleen, että pitää seuraavaksi muistaa varata paikka. Meidän asuntoauton edestakainen matka maksoi 72 e.

Poikkesimme Brändössä vähän harrastusasioissa ja lopulta ajoimme Fisketorpetiin (sijaitsee Korsössä). Alueella on tilaa noin 10 auto-tai vaunukunnalle ja meidän lisäksi siellä oli yhden yön 1 asuntovaunu ja 2 telttailijaa. Toinen teltta näkyy olevan vielä keskiviikkona tuossa kallion takana. Alueen mökeissä on myös asukkaita.


Tämän alueen erityispiirteisiin kuuluu rikkumaton rauha. Mistään ei kuulu auton hurinaa eikä muiden ihmisten ääniä. Eilen rannan suuntaisesti meni yksi puinen moottorivene hitaasti puksuttaen. Tänään vastapäisen saaren rannan tuntumassa meni 4 joutsenta, mutta etenivät sen verran hitaasti, ettei kuulunut mitään ääntä eikä peräaallot loiskineet rantaan. 🙂


Me kävimme eilen illalla heittämässä talviturkit mereen. Meriveden lämpötila on nyt ehkä 15-17 astetta eli virkistävä oli kokemus.
Tänään keskiviikkona ollaan vaan oltu ja tehty vähän tietsikkahommia. Juhani näki tuolla vähän syrjemmässä kyyn.



10.6.2021 takaisin kotiin




Kotiin saavuttiin illansuussa. Koirat olivat innoissaan ja väsyneitä, kun päästiin kotiin. Ja niin mekin 🙂