Schijndelissä oli aamulla kylmä – pakkasta varmaan 7-8 astetta. Ajoimme 5-6 minuutin matkan jääkaapinvaihtopajalle ja minä lähdin koirien kanssa lenkille. Auringonnousu oli kyllä silmiä hivelevän kaunis.

Auringonnousu Schijndelissä.

Vähän ajan päästä Juhani soitti ja kertoi, että me ei voida jäädä sinne pajalle odottamaan auton valmistumista (koronamääräykset). Siispä kävimme hakemassa pipot ja hanskat mukaan sekä koirille topatut takit ja lähdimme tutustumaan Schijndelin pikkukaupunkiin. Koirille tehtiin aika kesäinen trimmaus ennen lähtöä, jotta niillä ei olisi liian kuuma Espanjassa, joten lisävaatetus oli ainakin Coffeelle paikallaan.

Chilillä ja Coffeella on tällaiset heijastinliivit, joissa on fleecetoppaus.
Taidetta
Autokaupan toimisto
Huoltoasemalla oli pyykinpesukone ja kuivuri.
Löydettiin aito tuulimyllykin.
Iso oja tai kanaali.
Kylmä

Kävelimme muutaman kilometrin yhteen suuntaan ja saman muutaman kilometrin takaisin pajalle, jossa olimme joskus 10.30 kiepppeillä. Oli vähän haastavaa yrittää kuluttaa aikaa pikkukaupungissa, jossa yksikään kahvila tai erikoiskauppa ei ollut auki. Pääsimme sentään huoltoasemalle vessaan. Tulimme takaisin pajalle ja yksi ystävällinen työntekijä päästi meidän sisään ja sijoitti meidät istumaan ison korjaushallin toiseen päähän ja toi meille kahvit. Siellä hallissa sisällä oli edes kohtuullisen lämmintä ja syväjäätyminen alkoi väistyä.

Meidän nurkkaus hallista. Turvavälit kohillaan.

Noin klo 11.30 meille ilmoitettiin, että jääkaapin asennus on valmis ja voimme jatkaa matkaa. Etelän lämpö! Täältä tullaan!

Meidän uusi jääkaappi ulkoa…
…ja sisältä.

Olimme varanneet plotin Camping Edenistä, Peñiscolasta Espanjasta 24.12.2021 alkaen, joten meillä oli vielä vajaat 1700 kilometriä ajettavana kahteen päivään. Eli matkaan siis!

Matkalla

Pysähdyimme Liègessä Starbucksin mukin perässä ja jatkoimme matkaa.

Liègen rautatieasema, Ranska.
Liège
Liège
Silta ja sen kaveri.
Luxemburg ja huoltoasema. Diesel maksoi jotain 1,3,e/litra
Rekoille oli oma tankkauspisteensä.

Jossain vaiheessa pimeässä, sumuisessa illassa meille sattui navigaattorin erikoinen. Navi vältti tietulliteitä ja ohjasi meidät jonnekin hevon kuuseen, jossa keskinopeus mutkaisella vuoristotiellä oli 30 km/h. Laitoimme meidät menemään tietullitielle ja navi ajatti meitä lukuisten pienten kylien läpi näkyvyyden ollessa 1,5 metriä auton keulasta. Olisi varmaan ollut ihan kivat maisemat siellä vuoristoteillä, jos olisi ollut päivänvalo ja jos ei olisi ollut niin sankkaa sumua.

Pääsimme tietullitielle ja ruuhkaan. Toi Packmanin näköinen liikennemerkki kertoo onneetomuudesta.
Pysähdyimme moottoritien varrella eräällä huoltoasemalla, jonka ovessa oli QR koodi, jonka kuvaamalla ilmoitat AntiCovid -apille, missä olet käynyt, mikäli sattuu altistumisia.

Lopulta löysimme tiemme asuntoautoille tarkoitetulle ilmaiselle parkkipaikalle (matkaparkki löytyy googlettamalla Ranskassa aire pour camping-cars ja Saksassa stellplatz) Nuits-Saint-Georges nimisessä kylässä. Apuna tämänkin paikan löytämiseen käytimme Promobilin Stellplatz Radaria. Parkkeerasimme auton taas poikittain parkkiruutuihin, koska olimme ainoa auto paikalla ja tilaa jäi vielä parille autolle, jos olisi joku sattunut yöllä tulemaan.

Nuits-Saint-Georges at night. Tämä voisi olla kauhuelokuvan ensimmäinen kohtaus 🙂

Palaamme asiaan 🙂

Anne ja Juhani + parit puudelit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s