Nautiskelimme Peñiscolan tutuista maisemista ja reiteistä. Camping Edenissä kaikki toimii hyvin. Tilat on siistit ja plotit kohtuullisen kokoisia – ainakin jos saadaan valita minne halutaan mennä. 140-150 numeroiset paikat on niitä, joihin mahdumme hyvin ja joihin mieluummin menemme.

Chilin naapurustokyttäyspaikka. Tuosta voi puhista ohikulkeville koirille.
Edenin uima-allas oli remontissa.
Edenin portin ulkopuolella on paikallispoliisin toimisto. Ollaan siis turvallisella alueella.
Siellä se linna edelleen on.
Päiväkävelyllä.

Matka on tähän asti mennyt tosi hyvin. Ainoa pikku puute meillä on pikkulusikoista. Ilmeisesti ne eivät ikinä tulleet kotoa mukaan ja meillä on ainoastaan 3-4 pikkulusikkaa käytössä. 🙂

Kalastajan tyylinäyte miten pitkällä virvelillä heitetään.
Sit suoristutaan ja aletaan odottamaan saalista.

Kävimme maanantaina tankkaamassa kaasua tankkiin eli siis meillä on tankkipullo, johon tankataan huoltoasemalla kaasua. Vähän meni haeskeluksi se tankkaaminen, kun kaikilla asemilla ei ollut kaasua, toisille me emme mahtuneet tankkaamaan, jotkut asemat oli sulki, jne. Mutta naapurikaupungista löysimme kaasua. Tosin siinä meni pipariksi espanjan kielen etätunti, mutta mä harrastin livenä kielen opiskelua. Kävimme pienesti ruokakaupassa ja erikoisruokavalion noudattajalle on erittäin tärkeätä osata kaikki allergisoivat ja epäsopivat aineet paikallisella kielellä. Osaan siis erilaisten viljojen, tärkkelysten, proteiinien, hedelmien ja vihannesten nimet melkein kaikilla eurooppalaisilla kielillä.

Kaasunhakumatkalla.
Paljousalennus oluesta – osta 3X12 tölkkiä, niin maksat vain kahdesta satsista eli 2 X 4,56 e. 36 tölkkiä 9,12 euroa eli just päälle 0,25 euroa tölkki. Ei ostettu, kun meillä ei olutta mene kovinkaan paljoa.

Eipä näihin kahteen päivään muuta tapahtunut. Koirien kanssa käytiin lenkillä ja he edelleen nauttivat hiekkarannasta ja tapasivat mielellään muita koiria.

Taas tavattiin kiva koira.
Normi homma: Chili leikkii ja Coffee tulee jalkoihin turvaan 😀
Edenin respa.

Keskiviikkona matka taas jatkuu vähän pohjoisemmaksi.

Anne ja Juhani sekä ne kaksi puudelia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s