No, nyt se päivä oli tullut, kun piti jättää Espanja ja sen kivat säät taakse. Onneksi ei kerralla ajettu tuhansia kilometrejä, ettei tullut mitään shokkia…
Rosesin campingalue oli ihan ok sijaintinsa puolesta, mutta alueen aidan takana kulki kaupunkiliikenteen pääväylä ja liikenne kuului sisälle asti. Lisäksi se oli mun makuun vähän ahdas isommalle autolle. Bongasimme toisen alueen jonkun matkan päässä, kun lähdimme ajamaan pois päin. Siellä ei näyttänyt olevan ihan yhtä ahdasta. Ehkä ensi kerralla leiriydymme sinne.
Ajelimme La Jonqueraan lihakauppaan ja Tramuntana -kauppaan. Ostettiin vähän pakkaseen lihaa kotiin viemisiksi. Meidän ostokset eli vajaat 2 kg olivat pientä verrattuna ranskalaisten ostoksiin. Normi ostossetti oli jotain 4-10 kg kieppeillä. Täällä liha leikataan vähän erilailla kuin Suomessa (ei ollenkaan huono juttu).
Tramuntanan vieressä on uusi, iso kauppakeskus. Sen pihalla on yleensä aina asuntoautojakin yön yli parkissa. Kun saavuimme Espanjaan oli pimeätä ja totesimme, että eipä ole yhtään autoa ostoskeskuksen edessä parkissa, kun ei näy yhtään valoja. Tänään kun ajelimme ohi, niin selvisi syykin, miksi ei näkynyt valoja: kauppakeskusta ilmeisesti laajennetaan ja entisen parkkipaikan tilalla on ainakin 10 metriä syvä kuoppa. Ja siis todella laaja kuoppa.
Kaupan jälkeen ylitimme rajan Ranskan puolelle. Mitään pysäytystä ei rajalla ollut eikä kukaan kysynyt mitään. Tässä kohtaa tietä yleensä aina tuulee, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Pysähdyimme eräälle levähdysalueelle ja oli hyvä, että koirissa oli hihnat kiinni, etteivät olisi tuulen mukana lentäneet karkuteille 🙂 Koirien hihnat pitivät jännää ujellusta tuulen liikuttaessa niitä.
Kävimme Montechissa kaupassa ja ajelimme matkailuautommme yöksi läheiseen matkaparkkiin. Tietenkään emme illalla nähneet mihin olimme tulleet, mutta täällä päin oli jopa katuvaloja, joten lähdimme kävelylle. Huomasimme olevamme kanavan vieressä. Ja se kanavan veden pinta oli metrejä ylempänä kuin viereisen tien asfaltti.
Sunnuntai 23.1.2022
Heräsimme aamulla auringonpaisteeseen ja päätimme lähteä koirien kanssa tutkimaan kanavaa päivänvalossa ja poiketa läheisellä hautausmaallakin.
Nämä ranskalaiset hautausmaat on suomalaisen silmiin vähän… erilaisia. Täällä on tapana tuoda haudalle Souvenirs eli kivilaattoja, jossa joku taho kertoo muistavansa edesmenneen edelleen. Laattoja saattoi olla joltain harrastusryhmältä tai työkavereilta. Sukututkimuksen kannalta haudoilla oli aika vähän tietoa. Monesti ei ole syntymä- tai kuolinpäivää tai edes vuotta. Joissakin haudoissa ei ollut edes kerrottu kuka sinne oli haudattu, vaan ilmoitettiin sen olevan jonkun perheen perhehauta. Oletan, että Ranskassa ja Espanjassakin nämä suomalaiselle sukututkimukselle tärkeät tiedot saadaan jostain muusta lähteestä.
Hautausmaan portinpieleen oli leiriytynyt joku kulkijaihmisten leiri. Vatijana pihalla oli erittäin terhakas ja lihaksikas taistelukoiran näköinen veijari. Meidän koirat pidettiin visusti etäällä.
Matka jatkui kohti Limogesia ja Saint-Junienissa sijaitsevaa matkaparkkia.
Olemme menossa Marttyyrien kylään huomenna ja tämä Saint-Junienin matkaparkki on vain 13 km päässä kohteestamme. Nyt nukkumaan.
Huomiseen!
Anne ja Juhani ja kaksi pirteätä puudelia
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 