Oradourin maalaiskylä sijaitsee keskisessä Ranskassa. Vanhassa kylässä asui noin 700 asukasta. Siellä oli useita kahviloita, leipomo, 2 koulua (tytöille ja pojille omansa), ruokakauppa-kahvila (jota emännöi 71 vuotias Marie Redon), pieni rautatieasema, konekorjaamo, rautakauppa, kirkko, viinikauppa Chez Denis, ravintola Chez Milord, parturi ja kahvila-kampaamo F. Brouillard. Kylässä oli omat ammattilaisensa – muurari Moreau, lääkärit Pierre Mastrand, Paul ja Jaques Desorteaux, hammaslääkäri Francois Reinier (34 v.), kaivonkaivajat J&P Bordet, kampaaja J. Valentin, vaunuseppä Marcel Brissaud ja monta muuta.
Vuonna 1944 toisen maailmansodan aikana liittoutuneet olivat tehneet maihinnousun 6.6.1944 Normandiaan. Ranskan vastarintaliike auttoi liittoutuneita mm. häiritsemällä saksalaisten joukkojen viestintä- ja liikenneyhteyksiä. Waffen SS 2. panssaridivisioonan upseeri luuli, että Oradourin kylässä olisi vastarintaliikkeen pesäpaikka ja että siellä piiloteltaisiin kadonnutta saksalaista korkea-arvoista 2.panssaridivisioonan komentajaa.
10.6.1944 Waffen SS ensin sulki kylän estäen kenenkään ulos-tai sisäänpääsyn. Sen jälkeen kyläläiset koottiin yhteen papereiden tarkastusta varten. Naiset ja lapset eroteltiin omaan ryhmäänsä ja miehet omaan ryhmäänsä.
Naiset ja lapset vietiin kylän kirkkoon ja miehet vietiin eri puolille kylää 6 latoon. Kun miehet saatiin sisälle latoon, konekiväärit alkoivat tulittamaan miehiä jalkoihin, jotta he jäisivät henkiin, mutta eivät pääsisi pakenemaan. Sen jälkeen miesten päälle levitettiin puuhaketta ja ladot sytytettiin palamaan. 190 miestä kuoli. 5 miestä pääsi pakenemaan.
Kirkkoon koottujen naisten ja lasten joukkoon heitettiin palopommi. Kun he yrittivät paeta ikkunoista, heitä odotti ulkopuolella konekiväärituli. 247 naista ja 205 lasta kuoli. 1 nainen pääsi pakenemaan.
Yhteensä vajaasta 700 kylän asukkaasta tuona päivänä kuoli 642 (joidenkin lähteiden mukaan 643). Joitakin kymmeniä oli paennut kylästä huomatessaan saksalaisten saapuvan.
Kun kyläläisiä tapettiin, samaan aikaan sotilaat ryöstivät taloista arvotavarat. Sen jälkeen kylä tuhottiin polttamalla. Sama Waffen SS ryhmä oli edellisenä päivänä hirttänyt 99 siviliiä Tullen kaupungissa.
Sodan jälkeen kenraali Charles de Gaulle vaati, että Oradourin kylää ei rakenneta uudestaan, vaan tuhottu kylä säilytetään muistomerkkinä. Tuhotun kylän ympärille rakennettiin kivinen korkea aita. Uusi kylä rakentui vanhan kylän ulkopuolelle ajan mittaan.
Joukkomurhaan syyllisiä saatiin oikeuden eteen sodan jälkeen ja jokunen sai rangaistuksenkin, mutta vuoteen 1958 mennessä eli 14 vuotta tapahtumien jälkeen, kaikki rangaistuksen saaneet oli joko armahdettu tai päästetty vapaaksi.
Oradourin kylä oli kokemuksena järkyttävä, kun miettii niitä ihmiskohtaloita. Murhattujen joukossa oli nuoria perheitä, muutaman kuukauden ikäisiä lapsia, vanhuksia, teini-ikäisiä nuoria… Talojen raunioissa näkyi vielä merkkejä eletystä elämästä: tuossa on ollut liesi, polku-Singer on ollut tuolla seinällä, ruokintakaukalot paljastavat, että tuolla pihalla on ollut sikoja… varmasti on joukossa ollut myös kanoja. Heinänkerääjä on jäänyt säilytykseen pihan perälle.
Kylän ulkopuolella on asunut kyläläisten sukulaisia ja ystäviä. Osa kyläläisistä on varmaan ollut muualla joukkomurhan aikaan. Vaikea ajatella heidän tuntojaan, kun ovat päässeet palaamaan takaisin tuhottuun kylään – heidän sukulaisensa, naapurinsa ja lapsuudenkaverinsa – kaikki murhattu. Heidän kotinsa oli tuhottu eikä ollut paikkaa mihin mennä.
Kylän vieressä on entisen kylän ja uuden kylän hautausmaa. Juuri ennen hautausmaata meni portaat maan alle ja sieltä löytyi avoinna oleva museon tyyppinen pieni tila. Seinillä oli listattuna kaikki 10.6.1944 menehtyneet. Vitriineissä oli kaikenlaista murhatuilta ihmisiltä tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa, kuten silmälaseja, talojen avaimia, lasten leluja, kelloja, saksia, lusikoita, haarukoita, jne.
Menimme myös hautausmaalle. Siellä oli erikseen muistomerkki joukkomurhan uhreille. Muistomerkillä oli 2 vitriiniä, joissa oli ihmisen luun kappaleita ja kallon palasia. Poltettujen vainajien jäänteistä on varmaan ollut mahdotonta erottaa enää henkilöitä toisistaan, joten osa on varmaan haudattu samaan joukkohautaan.
Hiljaiseksi vetää näiden ihmisten kohtalo.
Anne ja Juhani, Chili ja Coffee.
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 