Aamulla oli pilvistä, mutta ei satanut mitenkään mainittavasti. Loistava keli ajella 🙂

La Voulte-sur-Rnonen matkaparkki. Toi katos oli ilmeisesti pick-nick alue. Noita oli muutama alueella.
Alueen portti ja kartta. Tuonne mahtuu 19 autoa. Ja itseasiassa kaikki ruudut ovat saman kokoisia ton piirroksen mukaan 🙂
Tuolla rinteellä on linna. Illalla se oli valaistu ja näkyi tosi pitkälle.
Silta näytti päivällä ihan yhtä kapealta kuin yölläkin. Ja mun mielestä noi sillan tukirakenteet huutaa 🙂
Rein -joki oli tyyni
Tämän pikkukaupungin autoilijoita muistutettiin koululaisista tällaisilla patsailla, joita oli monessa kadunkulmassa.
Sivulasi on vähän likainen, mutta tulipahan kuvaan vähän apinasuodatinta 🙂 Aurinko paistoi!

Etsimme tietullitien kohti Espanjaa, koska meillä ei nyt ollut mitään sen suurempaa tekemistä Ranskassakaan. Pikkuhiljaa alkoi aurinkokin paistaa ja totesin, että Suomesta asti käytetyt ’villaiset välihousut’ saa nyt jättää kaappiin, koska alkoi tulla ihan oikeasti hiki. Aurinko porotti suoraan tuulilasista sisään ihan kunnolla. Jouduin siirtymään toimistohommia varten vähän taaemmas pöydän ääreen, kun aurinko valaisi niin tehokkaasti. Onneksi pöydän ääressäkin on penkki, jossa on turvavyö.

Pidimme tauon Villetellen kohdalla. En tiedä miksi, mutta huoltoasemalla oli n. 20 poliisimaijaa parkissa. Jonkun ajan päästä ne lähti liikkeelle letkassa.
Koiran kanssa ulkomailla
Sosiaalisen median viestit oli luettava 🙂
Juhani toi meille huoltoasemalta kahvit…
…ihan kiva, mutta tossa kupissa oli ehkä vajaa puoli desiä kahvia. Kupista ei siis ole vielä juotu yhtään. Toi meidän muki on n. 2 dl vetoinen. Piti olla tarkkana, ettei haistellut tuota kahvia liian kovaa – olis koko kahvi mennyt nenän kautta jakeluun 😀
Tätä varten tänne asti tultiin 😀
Välimeri näkyy jo.
Vuorten yläpuolella oli parit pilvet.
LähelläRanskan ja Espanjan rajaa oli tällainen mini Machu-Pichu pyramidi. En ole aikaisemmin huomannut tätä.
YES! Espanjassa ollaan! 😀

Saavuimme Espanjan puolelle ja menimme samantien tuttuun ja turvalliseen Tremuntana -kauppaan La Jonquerassa. Ostimme vähän juotavaa ja syötävää. Totesimme, että tänään riittää vajaan 400 km ajo ja menemme valoisaan aikaan vakioyöpymispaikkaamme Camping L’Alberaan.

Lihatuotteita oli monenlaisia.
TeeSeItse -mojito/Pina Colada. Mausteet valmiina pullossa – lisää vain rommi 🙂
Finlandiaakin löytyi.
Läpinäkyviä tölkkejä…
Huomasimme, että La Jonqueran ostoskeskuksen vieressä viime vuonna ollut monttu oli muuttunut rakennustyömaaksi. Kauppaneliöt varmaan tuplaantuu.

Camping L’Albera on siitä hyvä paikka, että siellä mahtuu parkkimaan isompikin auto, koska se on luonnontilaisen oloinen alue.

Matkailuautolla Espanjassa
Lenkille lähdössä.
Camping Capmany
Täällä on kyllä kivan väljää.
Romanttinen iltakävely tähtitaivaan alla 😀

Iltakävelyn jälkeen oli aika mennä unten maille. Meillä on vielä matkaa Torreviejaan. Ja tarkoitus olisi käydä Petrerin Carrefourissa, kuten useimpina vuosina.

Palaamme asiaan huomenissa.

Anne ja Juhani ja kaksi innokasta puudelia