Loppiainen on Espanjassa iso juhla. Silloin lapset saavat kolmen viisaan itämaan tietäjän kunniaksi lahjoja. Alanniassakin järjestettiin kulkue (kuten monissa kaupungeissa yleensäkin).

Kolme itämaan tietäjää meni ohitse.
Koirapuistossa oli taas monta kivaa koiraa. Toi Coffee tossa oikealla on rohkea koira… kunnes jotain tapahtuu. Silloin juostaan mamman jalkoihin turvaan.
Kuvakulma vähän pidentää Chilin kieltä 😀
Coffee

Illalla meillä oli pitsan paistamisen vuoro. Minulla on ongelmia muiden viljojen paitsi kauran kanssa ja siksi teimme itse pitsan Suomesta tuoduista jauhoista. Hankintalistalle asuntoautoon tuli kaulin. Täytyy etsiä sellainen pieni kaulin tai piirakkarulla jostain. Nyt kaulimen korvaajana toimi kaljapullo. 🙂 Pitsa oli hyvää.

Luovaa leivontaa
Seuraavaksi uuniin 🙂 Huomaa, että kaasu-uuniin laitettaessa leivinpaperin reunat on leikattava mittojen mukaan. Muuten saattaa tulla liekitettyä pitsaa.
Ja pitsa on valmis! Oli muuten hyvää. 🙂

7.1.2023 oli ensimmäinen loppiaisen jälkeinen arkipäivä. Sovimme treffit Torreviejassa kesäasunnollaan olleen pariskunnan kanssa Zenia -kauppakeskukseen. Idea oli ihan hyvä, mutta emme olleet ottaneet huomioon loppiaisen jälkeisiä alennusmyyntejä. Kaikki muut kyllä tiesivät alennusmyynneistä ja siksi kaikki tiet olivat täynnä autoja. Onneksi olimme vain puoli tuntia myöhässä tapaamisesta. Tuttavapariskunta kertoi, että parkkihalli oli aivan täynnä autoja… ja huomasimme sen itsekin, kun yritimme löytää parkkipaikan. Lopulta parkkeerasimme ulos isolle parkkipaikalle.

Onneksi ei ollut kiire.
Zenia kauppakeskus

Alennusmyynnit sattuivat sinänsä ihan hyvää aikaan, että mun housut hajosivat. Farkkutyyliset housuni olivat jo jonkin aikaa olleet persauksista ratkeamispisteessä pakottaen minun käyttämään ainoastaan mustia alushousuja, jotta ulkopuoliset eivät huomaisi housujen olevan hajoamispisteessä. Ne housut on ihan just täydelliset, kun ovat sopeutuneet mun muotoihin. Noh, nyt sitten kun housut tulivat viimeisen kerran pesukoneesta, niiden toisessa lahkeessa oli reidessä poikkirepeämä. Tämänhän on tietystä nykyään muodikasta, että vaatteet ovat rikki jo ostaessa, mutta mun muotitajuni on vähän vanhanaikainen enkä ymmärrä puoliksi poikkinaisia lahkeita ja reikiä muuten hyvissä vaatteissa. Joten oli siis lähdettävä housuostoksilla.

Kävin C&A liikkeen housuosaston läpi ja löysin 4 housut vähän päälle 80 eurolla. Sinänsä ihan hyvä tulos, kun ottaa huomioon, että housujen ostaminen ja sovittaminen on mun mielestä todella ärsyttävää ja hankalaa ja ihan vihonviimeistä touhua… Mutta kun kerran olin hommaan alkanut, niin sovitin kaikki vähänkin sopivanoloiset vaatekappaleet. Viimeksi taisin ostaa uudet housut samasta liikkeestä 2-3 vuotta sitten eli jo oli aikakin.

Paluumatkalla kävimme ostamassa intialaista ruokaa Catrallista.

Ihan hyvää intialaista oli tarjolla.

Keleistä sen verran, että täällä on ollut aurinkoista ja päivällä lämpötilat on olleet siinä 17-21 C välissä. Yleensä illalla ja öisin lämpöä on 8-15 asteen välillä. Yhtenä päivä on satanut sen verran, että kuulimme pisaroiden osuvan asuntoauton kattoon, mutta maahan asti eivät pisarat ilmeisesti ehtineet.

Toisin kuin voisi luulla, niin kyseessä ei ole marsilaisten hyökkäys, vaan Alannian keskusaukiolla järjestetty Zumba-tunti. Lavalla esitanssijat näytti mallia ja lattialla ihmiset tekivät kuten käskettiin. Me emme osallistuneet. Yllättäen.
Chili tykkää retuuttaa kaikkea. Tässä meneillään uusi puutarhatuolin pehmuste.
Taisi olla täysikuu.

Oli mukavia päiviä nämäkin.

Anne ja Juhani sekä 2 iloista puudelia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s