Ja raporttia pukkaa…
Heräsimme aamulla kellonsoittoon, koska halusimme olla ajoissa päivän ensimmäisessä kohteessa. Kävimme taas nauttimassa torilla aamiaisen. Nyt tuhlasimme ylimääräiseen marjakakkupalaan (huimat 90 senttiä lisää hintaan). Kiertelin torilla hetken ja tutustuin mm. yrtteihin nimeltään mansikkaminttu ja banaaniminttu. Torilla oli myynnissä varmaan 10 sellaista yrttiä mistä en ollut ikinä kuullutkaan.
Kömmimme autoon ja lähdimme moottoritietä kohti Wieniä.
Jokusen kymmenen kilometriä ajettuamme siirryimme maalaisteille ja pian olikin kohteemme Riegersburgin linna näkyvissämme. Kuten kuvasta näkyy, linna on melkoisen korkealla. 
Edelleen huolehdimme maailman maitohappovaroista ja niiden ehtymisestä ja päätimme matkustaa huipulle raitiovaunuhissillä.
Linnan seutuvilla on asuttu kuulemma jo joitakin tuhansia vuosia, mutta linna on rakennettu vuoden 1122 tienoilla. Linnassa on 108 huonetta, joista 24 on näytillä yleisölle. Linnan omistaa Prinz Friedrich (kuuluu von und zu Liechtensteinin sukuun, joka osti linnan 1822), joka kuulemma edelleen asuu Riegersburgin kylässä.
Linnassa tutustuimme mm. noidista kertovaan näyttelyyn. Keskiaikana ei ollut helppoa olla ateisti, kyseenalaistaa uskonkappaleita tai olla punapää, koska sehän tarkoitti sitä, että olet noita. Ja jos sato tuhoutuu raekuurossa, lehmä kuolee tai on sateinen kesä, niin syyllinen näihin oli helppo löytää: noita. Noidiksi nimettyjä kidutettiin raa’asti ja surmattiin mitä uskomattomimmilla tavoilla.
Linna oli jaettu teemahuoneisiin kuvaamaan erilaisia linnan historian vaiheita. Kuvassa linnan Valkoinen huone, joka toimi kesäisin ruokasalina.
Linnalta suuntasimme kohti Feldbachia, joka on pieni sievä kaupunki ja josta löysimme pari karttakirjaa. TomTom on ihan hyvä, mutta kun etsii jotain, mitä ei tiedä etsivänsä, niin perinteinen kartta on parempi. Joka tapauksessa, kun kerran kulmilla oltiin, niin päätettiin poiketa Unkarin kautta. Otimme suunnan kohti Heiligenkreuzia (pyhä risti suom.) ja ennenkuin huomasimmekaan olimme ylittäneet Itävallan ja Unkarin välisen rajan ja saapuneet Szentgotthárdin kaupunkiin. Kaupungissa oli nähtävissä selkeästi vieläkin Neuvostoliiton vaikutus ja aina silloin tällöin tulikin mukavia flashbäkkejä Tallinnaan. Eipä ole muuten tullut vastaan niin montaa Ladaa pitkään aikaan ja näimme myös muutaman Simca 1000 (siis se korjaamoiden onni, jotka Suomessa ovat olleet museorekisterissä ainakin 20 vuotta). Olihan siellä tietysti muitakin autoja, mutta näihin kiinnitti huomiota. Löysimme myös paikallisen Mustamäen torin (tosin pienempi), siis sellaisena rätei ja lumpui tarjoavana torina, kun se oli joskus hyvinä aikoina. Ja me ostimme sieltä puutarhatontun! Juuri niin! Puutarhatontun 😀 Nyt meillä on pieni ongelma, että miten me saadaan se koneeseen, kun sitä ei oikein voi julkisesti ilman jotain pakkausta esitellä. Ja matkalaukkuun se ei mahdu… Nyt n. 70 cm korkea Horst viettää yönsä automme takaluukussa selällään maaten.
Edellisen paikan jälkeen päätimme katsastaa Unkaria vähän enemmän ja ajoimme Örsegi Nemezeti Parkkiin eli kohtuu suureen luonnonsuojelupuistoon. Halusimme ostaa puiston turisti-infosta yhden kortin ja jääkaappimagneetin, mutta siellä ei käynyt kortti eivätkä vaihtaneet rahaakaan, joten lähdimme kylän keskustaan hakemaan florintteja. Öriszentpéterissä saimme rahaa (4000 florinttia = vajaa 15 euroa) ja söimme kylän ainoassa ravintolassa ihan kohtuullisen lounaan (siihen meni 3250 florinttia). Palasimme takaisin luonnonsuojelualueelle turisti-infoon ja näin saimme Unkaristakin magneetin. Nyt huomaa kuinka helppoa matkustaminen on euromaissa.
Asetimme TomTomiin määränpääksi Slovenian ja Mariborin. Kysyttäessä vältetäänkö moottoriteitä ja mennäänkö lyhintä reittiä, näppäilimme rehvakkaasti Juu. Ei ole varmaan niilläkään kylillä kovin useasti nähty turisteja, mistä itsemme löysimme. Ei se mitään, että tiet olivat vain yhdelle autolle suunniteltuja leveydeltään ja huippunopeus max 30 km/h, mutta päällysteen loppuminen oli jo hieman huolestuttavaa. Maissipeltojen välissä traktoripolkuja ajaessamme näimme pari kauristakin ja muutaman haikaran. Ei siis ihan turha reissu 🙂
Sloveniaan tupsahdimme yhtäkkiä erään mäen päällä. Jos olis vauhtia ollut vähänkään enempää, olisimme missanneet koko rajan.
Löysimme hotellimme Pohorska Kavarnan Mariborin laitamilta ihan ok. Nautimme just äsken 2 Dullamoore Dewta (wiskiä), yhden oluen ja kivennäisveden ja lasku oli huimat 7,40 euroa.
Nyt on aika pistää pää tyynyyn.
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 