Heräsimme aamusta klo 8.30 ehtiäksemme aamiaiselle ajoissa vain huomataksemme hississä, että aamiaista olisi ollut tarjolla normaalin 9.30 sijaan klo 11.00 asti… No, jäipä aikaa ihmetellä telkkaria.
Lähdimme hotellista klo 12 kieppeillä ja ostimme lipun metroasemalta suoraan Charles de Gaullen lentokentälle hintaan 8,60 euroa. Vähän edullisempi siis kuin tulomatka. Menimme metrolla ensin rautatieasemalle ja vaihdoimme junaan. Kun juna nousi maan alta maan päälle, ihmettelin radan varressa olevan roskan määrää. Juomapulloja, papereita, karkkipusseja, ym. oli suuret määrät koko matkan kentälle. Sitten katsahdin junan sisustusta ja totesin, että eipä ihme: junassa ei nimittäin ollut roskiksia ollenkaan. Junassa kävi myös esiintymässä jonkin moinen laulaja. Besame mucho ja pari muuta entisajan hittiä ei riittänyt hellittämään kukkaron nyörejä ainakaan meillä, eikä itseasiassa juuri keneltäkään muultakaan. Jännitysmomentin matkaan toi lipuntarkastus ihan viime metreillä. Olimme ainoat siinä päässä junavaunua, joiden liput olivat kunnossa. Kaksi muuta matkustajaa saivat tarkastusmaksun, joka oli yli 40 euroa. Hyväksyivät ystävällisesti pankkikortin ja käteisen. Miehille oli ilmeisesti vaan käynyt niin, että eivät tajunneet ostaa erikseen lippua kentälle vaan matkustivat paikallislipulla eri vyöhykkeelle. Tai sit vaan meinasivat säästää lipun hinnan…
Lentomme piti lähteä klo 16.55, mutta kentällä huomasimme sen olevan ainakin tunnin myöhässä. Totesin muuten, että mummot on mummoja Ranskassakin: turvatarkastuksen jonossa yks mummo meinas ihan röyhkeesti kiilata meidät ja käyttäytyi niin kuin ei olis huomannut koko tilannetta. Tuijotin mummelia parhaalla ’Mitä v….a sinä kuvittelet tekeväsi?’ -katseellani ainakin puoli minuuttia suoraan silmiin ja 25 cm korkeammalta. Mummo otti askeleen taaksepäin ja perääntyi…
Pariisi muuten oli ihan myönteinen kokemus. Kaupunkihan on aika iso, mutta kaupunki ei ole kasvanut sitten 1800-luvun lopun rajoiltaan. Joukkoliikenne toimii loistavasti ja on kohtuullisen edukasta. Metrolla pääsee jo melkein minne vaan ja ratikka- ja bussiyhteydet viimeistelevät homman. Pariisissa puhutaan ja ymmärretään melko yleisesti englantia, mutta helpottaa asiointia, jos itse ymmärtää usein ranskaksi annetun vastauksen. Mielestäni asiakaspalvelijat olivat hyvin ystävällisiä ja auttoivat turistia minkä vaan voivat. Pariisissa oli samoja romanikerjäläisiä kuin Suomessa, mutta lukumääräisesti ehkä vähemmän. Eivät näyttäneet ranskalaisetkaan rahoittavan näiden ammattilaisten työtä.
Metrossa ja asemilla oli monenlaista katusoittajaa ja esiintyjää. Joukossa oli joitakin todella hyviäkin esiintyjiä, esimerkiksi venäläinen noin 8 hengen ryhmä, jolla oli kaikilla soittimet vaihdellen hanurista saksofoniin ja selloon. Muutaman kerran metrovaunuumme tuli joku esiintymään kahden kappaleen verran ja kerjäämään siitä rahaa. Ei oltu kauhean suopeita.
Pariisi on kohtuullisen arvokas kaupunki syödä. Tosin ruokaa löytyy kaikkiin makuihin, mutta tällaisen budjettimatkailijan kukkaro ei oikein ollut suopea noille paremmille ravintoloille. Syötiin muuten yks ilta kebabia hotellin läheisyydessä olleesta kebab mestasta ja voin käsi sytämellä sanoa, että Leppävaaran kebabin Hessun muonat ovat huomattavan paljon parempia. Makean päälle nämä ranskalaiset ymmärtävät. Ihailimme leivoksia monen konditorian ikkunan takana ja Versaillesista ostimmekin suussasulavat sitruunapiirakat. Kaupungilla näkyi myös huomattavan monia suklaaseen erikoistuneita myymälöitä ja taas me kuolasimme ikkunan takana.
Pariisista puhuttaessa mainitaan monesti muoti ja suunnittelijat ja huomasimmekin usein myymälöitä sellaisilta suunnittelijoilta, joista en ollut kuullutkaan. Kaupoissa oli myös tarjolla selkeästi paikallisesti kuuluisien suunnittelijoiden laukkuja, kenkiä, paitoja, hameita ja takkeja. Ranskassa suhtaudutaan aika vakavasti merkkivarkauksiin ja feikkituotteisiin. Pigallella olleet laukkujen, huivien ja muun ’merkkiroinan’ myyjät olivat todella varuillaan poliisin varalta. Tavaraa tarjottiin monesti peitellysti eli mies saattoi seistä kadulla pidellen yhtä laukkua tai tupakka-askia ja jos pysähdyit katsomaan, alkoi kertominen mitä kaikkea muuta on tarjolla ja mihin hintaan. Varmaankin varastona toimi joku kadulle parkkeeratuista pakettiautoista. Nämä myyjät olivat muuten selkeästi eri alkuperää kuin ne Eiffelin tornin luona olleet myyjät. Siellähän myyjät olivat pikimustia miehiä ja nämä laukkukauppiaat puolestaan olivat Algeriasta, Marokosta tai kenties Egyptistä. Liekö joku sopimus aluejaosta heilläkin?
Palaamme
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 