Leirintäalueen respasta saadun kartan ja sieltä ostettujen bussilippujen kanssa marssimme lievässä sateessa tienposkeen odottamaan bussia 5 tai 19. Lämpöä sentään oli +8 astetta. Muutaman minuutin odottelun jälkeen bussi numero 19 saapuikin ja onnistuimme jotenkin validoimaan lippumme (toiseen masiinaan lippu ei mahtunut ja toisessa ei ollut koloa mihin sen työntää, joten vahingossa lippua heiluttelemalla saimme aikaan piippauksen validoinnin merkiksi). Yhdensuuntainen matka maksoi 1,30 e/henki eli yhteensä maksoimme edestakaisista lipuista 5,20 e. Ei huono 🙂
On aina hauskaa matkustaa yleisillä kulkuneuvoilla vieraassa maassa ja vieraassa kaupungissa, vailla minkäänlaista tietoa mihin pitäisi mennä. Bussi osoittautui kuitenkin luottamuksemme arvoiseksi ja löysimme itsemme Venetsian bussiasemalta. Itse Venetsian saariryhmä sijaitsee n. 4 km päässä mantereelta. Sinne johtaa moottoritiemäinen silta, jolla kulkee sekä autoja että junia. Venetsiassa autoilla ei ole mitään asiaa liikkua, vaan autot parkkeerataan bussiaseman lähistölle parkkihalliin.
Venetsiasta sen verran, että se muodostuu 118 saaresta, joita yhdistää 354 siltaa. Kaupungissa (saarilla) asuu n. 60 000 ihmistä ja mantereella kominkertainen määrä. Venetsia vajoaa edelleen joka vuosi n. 2 milliä. Vanhimmat tiedot Venetsian historiasta ovat n. 100-luvulta ja Venetsia on ollut kauppapaikka ohikulkeville laivoille.
Satoi edelleen, kun jalkauduimme bussista. Otimme arvauksella suunnan johonkin päin missä kuvittelimme nähtävyyksien olevan. Venetsian läpi virtaa Canal Grande, joka on väärinpäin olevan S kirjaimen muotoinen iso vesiväylä.
Itseasiassa mielestäni Venetsia on aika hauska paikka kävellä, sillä siellä ei ole mitään tiettyä reittiä, mitä pitkin pitää kävellä ja jonka varrella on kaikki kaupat. Mekin kävelimme Venetsian kapeita kujia arpoen säännöllisesti reittiä uudestaan. Kun vastaan tuli T-risteys, niin otimme enttententten-menetelmällä seuraavan suunnan. Toki kadun kulmissa oli aina välillä opasteita kuuluisimmille nähtävyyksille, mutta miellyttävää oli se, että vaikka eksyitkin välillä, niin kohta olit taas oikealla reitillä. Tai oikeastaan oikeita reittejä oli monta. Eräässä kohtaa törmäsimme umpikujaan ja yritimme sinnikkäästi löytää tien tiiliseinän läpi, kunnes paikalliset aboriginaalit eli vanhempi pariskunta näytti meille mihin pitää mennä. Kulkuaukko oli niin matala ja kapea, että emme tajunneet sen olevan yleinen katu 🙂
Ja toisessa kohtaa talojen välillä oli niin kapea katu, että sateenvarjoni mahtui juuri ja juuri kallistamatta läpi siitä. Piikit kyllä raapivat seinää…
Löysimme paljon mukavia kauppoja ja myös rihkamamyymälöitä. Ostimme tuliaisiksi Muranon kuuluisaa lasia olevan pallon. Löysimme myös tuliaisen eräälle ystävällemme, jota olemme säännöllisesti muistaneet toinen toistaan omituisemmilla lahjuksilla. 😀
Löysimme tiemme Rialton sillalle, joka on Venetsian kuuluisimpia nähtävyyksiä. Silta menee Canal Granden yli ja se on sen verran suuri, että sen päällä on kauppoja ja kojuja.
Matka jatkui ja nälkä alkoi kalvaa, joten sisään ravintolan ovesta ja tilaamaan ruokaa. Siinä samalla saimme kysyttyä tarjoilijalta, että missähän me tässä kartalla oikeastaan olemme (olimme taas eksy… eikun seikkailemassa). Kun kerran Italiassa olimme, niin pitihän sitä kokeille aboriginaaliruokaakin (olemme syöneet Itävallassa Wienin leikettä, jenkeissä hampurilaisia, Espanjassa paellaa, Saksassa currywurstia, …). Uskaltauduin tilaamaan pitsaa (vaikka Milanossa pitsa olikin ihan hirvee kokemus) ja kävipä niin hyvin, että pitsa oli hyvää. Juusto oli aivan erinomaista. Ainoa ongelma oli paikan käyttämät aterimet, nimittäin veitsi oli tylsä sahalaitainen, jonka kärki oli ainakin 2 milliä leveä. Leikkaa sillä nyt sit jotain… Kun sahasin pitsaa palasiksi, koko pöytä heilui ja lautanen heilui pitsan alla ja pöytäliina oli vähän päästä poikittain pöydällä. No mutta hyvää oli. Ja sain sateenkastelemat kenkänikin pois jalasta vähäksi aikaa.
Sade taukosi ruokailumme aikana ja löysimme lopulta tiemme myös Piazza San Marcolle eli suomeksi Pyhän Markuksen torille. Piazzan laidalla sijaitsee Pyhän Markuksen kirkko ja olisihan se ollut mukava nähdä sekin sisältä, mutta sinne oli jonoa ja siellä kirkon sisällä oli kiellettyä kaikki repuista kameroihin, joten emme viitsineet enää jonottaa sinne.
Piazza San Marco on itseasiassa Canal Granden toisessa päässä ja sieltä menee ihan kelvollinen vesibussiyhteys takaisin bussiasemalle (maksoi 7 e/henki). Tosin vesibussi pysähtyi joka ikisellä laiturilla ja matka kestikin 45 min.
Bussiasemalla asetuimme odottamaan bussia 19, mutta bussi 5 tuli ensin, joten nousimme siihen. Ja hetken päästä totesimme, että sen reitti oli ihan eri mitä bussilla 19. Yritimme muistella minkälaisia taloja siellä camping alueemme lähellä oli ja onneksi muistin Hilton hotellin, jonka kohdalla huomasimme pysäyttää bussin. Vaihtoehto olisi ollut mennä päätepysäkille lentoasemalle ja ottaa sieltä taksi takaisinpäin.
Venetsia oli mielestäni aika hauska paikka. Voin hyvin kuvitella, että kesällä, kun siellä on miljoona turistia enemmän, niin kulkeminen on hankalampaa. Nyt siellä oli melko väljää ja me esim. törmäsimme vain kahteen suomalaisryhmään. Huomattavaa oli myös se, että turisteista suuri osa oli kiinalaisia tai venäläisiä.
Venetsiasta jäi ihan positiivinen kuva ja suosittelenkin sitä matkakohteena ainakin näin talvella.
Huomenna kohti uusia seikkailuja!
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 