Hyppäsimme Clioomme ja lähdimme etsimään levadaa nimeltään Levada do Rei. Se sijaitsee Sao Jorgen kylän liepeillä ja sitä oli suositeltu hyvänä kävelyreittinä.
Meillä ei ole täällä käytössä navigaattoria ja karttammekin on n. 10 vuotta vanha, joten emme ihan suorilta löytäneet Sao Jorgeen, mutta sehän nyt olisikin tylsää, jos kaikki sujuis niin kuin on suunnitellut. Menimme pieniä teitä pitkin vuorien yli saaren toiselle puolelle. Sen verran oli jyrkkiä noi ylämäet, että Cliosta joutui hakemaan 2 vaihdetta eteenpäin pääsyyn. Maisemia riitti taas ihan katseltavaksi asti ja saavuimme lopulta Sao Jorgeen ja levadan alkuun. Clion ominaisuuksista sen verran, että se on loistava kulkuneuvo (1,2 L kone), mikäli auton alla olisi ruohonleikkuuterät ja sitä kaytettäisiin terien edellyttämään tarkoitukseen….
Levadat ovat koko saaren kattava kastelukanavajärjestelmä. Ylhäällä vuorilla on kostetutta ja siellä sataa kohtuu usein ja siellä muodostuu pieniä puroja. Ja kun purot yhtyvät, muodostuu suurempia puroja. Nämä vedet johdetaan viljelyksille ja levadoihin on myös yhdistetty myllyjä ja pieniä voimalaitoksia.
Levada do Rei on 5,1 km pitkä kävelyreitti. Nousua tuolla matkalla tulee noin 200 metriä, mutta sitä ei kyllä huomaa juurikaan kävellessä. Levadat on monesti hakattu vuoren rinteeseen ja kuten tälläkin reitillä, toisella puolella 50-70 cm leveää levadaa on pystysuora kallioseinä ja samanlainen on toisellakin puolella, mutta vaan alaspäin. Levadan vieressä kulkee polku, jota pitkin mm. levadan hoitajat kulkevat. Polku on välillä 2 metriä leveä ja välillä sitä ei ole ollenkaan. Ja jotta kaikille muillekin korkeanpaikan kammoisille tulisi ihan selväksi: levadan vieressä saattaa olla pudotusta 50 – 200 metriä! En onnistunut saamaan yhtään kuvaa, josta tuo pudotus olisi jotenkin hyvin näkynyt.
Reitin alussa kävelimme vehreämmän eukalyptusmetsikön läpi. Levadan vierellä kasvoi kaikenlaisia kukkia, joista tällä entisellä puutarhurillakaan ei aina ollut tietoa, että mitä ovat, mutta ihailimme niitä kuitenkin. Myös vähän erikoisempia sammaleita ja naavaa nähtiin. Naavahan on siitä erikoinen kasvi, että se viihtyy vain puhtaassa ilmassa.
Mitä pidemmälle etenimme, niin sitä tiheämmäksi metsä tuli ja sitä pimeämpää oli. Olimme siis saapuneet Laurisilvaan, joka on maailman suurin yhtenäinen laakeripuuesiintymä. Kävellessämme eteenpäin kaikki ihmisen aikaansaamat äänet hävisivät ja kuuntelimme puiden suhinaa sekä kallioseinämiä pitkin putoilevan veden ääntä. Välillä tuntui siltä, että alkaa satamaan, mutta minuuttia myöhemmin veden tulo loppui. Aina silloin tällöin kuulimme kaukaa vesiputoksen äänen.
Melkein perillä eli levadan alussa jouduimme suojautumaan kastumiselta, koska polku kulki suoraan pienen vesiputouksen alta.
Saavuimme levadan alkupisteelle, joka oli ylempää vuorelta tulevan vesiputouksen eräs etappi. Levadan alussa vesiputouksen vesi muodosti pienen vesivaraston ja siitä johdettiin vesi levadaan.
Viivyimme hetken nauttien näkymästä ja lähdimme paluumatkalle. Oli mielenkiintoista mennä toiseenkin suuntaan sama reitti, sillä nyt näki ehkä selvemmin kasvuston vaihtelun karummasta vehreämpään. Vähitellen alkoi ihmisten aiheuttamat äänetkin kuulua. Kukko kiekui jonkin talon pihalla ja naapuritalosta toinen kukko vastasi. Eivät olleen vissiin kesäajassa noi elukat vielä.
Saavuimme autollemme ja jalat pikkasen muusina, palasimme suorinta reittiä Funchaliin.
Illalla kävimme vielä syömässä ravintolassa, jota eräs Helsingissä asuva madeiralainen oli suositellut. Ruoka olikin hyvää ja palvelu erinomaista.
Palailemme!
Anne ja Juhani
Anne ja Juhani maailmalla - Matkailuautolla maailmalle 